perjantaina 3.7.2026Otteluennakot

Kärkikamppailu lauantaina Boltilla

HJK saa huomenna vieraakseen KuPSin klo 17 pelattavaan otteluun.

Tiistaina HJK varmisti paikkansa Suomen Cupin välierissä voittamalla PK-35 Vantaan lukemin 4–1. Seuraava ottelu pelataan jo huomenna lauantaina.

– Tiiviissä ottelutahdissa jatketaan, mutta onneksi pääsemme välillä kotiyleisön eteen, päävalmentaja Jonne Kunnas toteaa.

HJK kohtaa lauantain kotiottelussa sarjataulukossa toisena olevan KuPSin. Joukkueiden liigakauden ensimmäisessä kohtaamisessa HJK koki avaustappionsa Kuopiossa.

– Luvassa on varmasti tasainen ja tasokas kärkikamppailu. Kevään ottelussa onnistuimme monessa asiassa hyvin, mutta tulos jäi silloin vajaaksi. Joukkueessa onkin hyvä fiilis, ja olemme jälleen valmiina näyttämään parastamme kotiyleisön edessä, Kunnas sanoo.

Myös KuPS selvitti tiensä Suomen Cupin neljän parhaan joukkoon voittamalla Åland Unitedin aiemmin tällä viikolla. Näin ollen HJK ja KuPS kohtaavat toisensa uudelleen jo ensi viikolla pelattavissa Suomen Cupin välierissä.

– Nyt pelaamme nopeasti kaksi ottelua KuPSia vastaan, mikä tuo omalla tavallaan oman mausteensa näihin kamppailuihin. Kaiken kaikkiaan on kuitenkin tärkeää, että pystymme olemaan hyviä pallon kanssa, pakottamaan KuPSin syvälle ja etenemään laadukkaasti boksiin. On myös tärkeää huolehtia hyvästä tasapainosta sekä reagoida hyvin tilanteenvaihtoihin, Kunnas kertoo.

– Hieno ottelu on luvassa lauantaina, ja toivottavasti saamme jälleen vahvan tuen kotiyleisöltä, Kunnas päättää.

Ottelu pelataan lauantaina 4.7. klo 17 Bolt Arenalla. Otteluun pääset HJK Kansallisen Liigan kausikortilla, Klubien Klubi -kortilla tai tilauskausikortilla. Liput otteluun voit ostaa tästä!

MyClub-jäsenkortin omistavat HJK juniorit ja toimihenkilöt pääsevät veloituksetta otteluun. Lue lisää tästä!

HJK Naisten etkodisco

Lauantaina matsi-ilta alkaa klo 16, kun DJ Jana aloittaa keikkansa Bolt Arenan ravintolassa ovien auetessa.

Ottelun etkoilla palvelee HJK:n pelaajien oma pop up -kirpputori. Myös HJK Store palvelee normaalisti ottelun ajan, ja kausikortilla saat sieltä 10 % alennuksen ostoksistasi.

Otteluemäntä RÉVVI järjestää onnenpyörän, jonka pääpalkintona on 250 euron arvoinen tuotepaketti!

Etkoilla järjestetään myös viinimaistelu nopeimmille aikuisille.

Tervetuloa viihtymään!

Avainsanat:

  • KASVU
  • KUNNIANHIMO
  • KLUBILAISUUS