perjantaina 22.5.2026Otteluennakot

Lauantaina kotona PK-35 Vantaata vastaan

HJK kohtaa vantaalaiset lauantaina klo 14 alkavassa ottelussa.

HJK palaa kotikentälle viikko sitten sunnuntaina pelatun HPS-ottelun jälkeen. HJK siirtyi ensimmäisellä puoliajalla 2–0-johtoon, mutta HPS onnistui kaventamaan tilanteeksi 1–2 ja hätyyttelemään vierasjoukkuetta. HJK nappasi kuitenkin kohtaamisesta täyden pistepotin.

– Pyrimme jatkamaan hyvien ja tasapainoisten otteluiden sarjaa. HPS-ottelussa voi olla tyytyväinen siihen, että pystyimme vastaamaan kaksinkamppailuhaasteeseen hyvin, päävalmentaja Jonne Kunnas sanoo.

HJK pitää parhaillaan sarjataulukon toista sijaa hallussaan 15 pisteellä, ja eroa kärkeen on vain yksi piste.

Lauantain vastustaja PK-35 Vantaa on kärsinyt kauden kuudessa ottelussa neljä tappiota ja on tällä hetkellä liigassa seitsemäntenä.

– Huomenna on tärkeää, että pystymme rytmittämään pallollista pelaamistamme laadukkaasti sekä hyökkäämään suurella volyymilla boksiin, Kunnas kertoo.

– PK-35 Vantaa tarjoaa varmasti tiukan haasteen, mutta takana on vahva treeniviikko ja fiilis on korkealla. Kaikki haluavat näyttää parastaan kotiyleisön edessä, Kunnas päättää.

Ottelu pelataan lauantaina 23.5. klo 14 Bolt Arenalla. Otteluun pääset HJK:n Kansallisen Liigan kausikortilla, Klubien Klubi -kortilla tai tilauskausikortilla. Liput otteluun voit ostaa tästä!

MyClub-jäsenkortin omistavat HJK:n juniorit ja toimihenkilöt pääsevät veloituksetta otteluun. Lue lisää tästä!

HJK Naisten etkodisco

HJK:n uudistuneessa ottelutapahtumassa päästään nauttimaan hyvästä musiikista ja tunnelmasta. Lauantaina DJ Jana aloittaa keikkansa ovien auetessa Bolt Arenan ravintolassa klo 13.

HJK Store palvelee normaalisti ottelun ajan. Kausikorttilaiset saavat ostoksistaan 10% alennuksen.

Myös Bolt Arenan ravintolassa on tarjolla uusittu menu. Uutena Kansallisen Liigan otteluiden tuotteena herkullinen tapaslautanen ja talon viinilasi vain 13,90 €.

Tervetuloa Boltille!

  • KASVU
  • KUNNIANHIMO
  • KLUBILAISUUS