
keskiviikkona 29.4.2026
Storytelin esittelyssä tutustutaan Klubin nuoreen torjujaan Siiri Forsströmiin.

20-vuotias maalivahti Siiri Forsström pelaa parhaillaan neljättä kauttaan Klubissa. Hän siirtyi HJK:n riveihin kaudelle 2023 Puotinkylän Valtista, jota hän edusti koko juniori-ikänsä. Siiri on edustanut Suomen maajoukkuetta U16-tytöistä aina U23-ikäluokkaan saakka.
Jalkapallon rinnalla Siiri pelasi pitkään myös koripalloa. Hän edusti WB-Panttereita sekä viimeisillä kausillaan myös Helmi Basketia ja ToPoa. Koripalloharrastus alkoi samaan aikaan jalkapallon kanssa ja jatkui vuoteen 2024 asti. Tänä aikana hän pelasi kaikki juniorivuotensa SM-sarjassa, osallistui maajoukkueleireille ja pelasi viimeisimpänä naisten I-divisioonassa.

Lopulta Siiri valitsi jalkapallon päälajikseen, mutta koripallo on edelleen tärkeä osa arkea, ja vapaa-ajallaan hän käy mielellään heittelemässä. Monipuolisena urheilijana Siiri nauttii myös muista lajeista, kuten padelista, pyöräilystä ja uinnista.
Pelaamisen ohella Siiri toimii valmentajana HJK:n T11- ja T12 Akatemiajoukkueissa. Näin aikaa kuluu runsaasti Klubin treenikentillä sekä valmentajatilassa.

Urheilun lisäksi Siiri on ollut aina kiinnostunut myös luonnontieteistä. Koulussa hänen lempiaineitaan olivat biologia, fysiikka ja kemia, ja kiinnostus alaa kohtaan on näkynyt myös jatko-opintosuunnitelmissa. Tulevaisuuden tavoitteena Siirillä on kuitenkin pelata jalkapalloa ammatikseen ulkomailla.
Miten aloitit jalkapallon?
– Kaikki alkoi siitä, kun vanhempani veivät minut 4-vuotiaana FC Konnun järjestämään Pikkujättiliigaan. Myöhemmin muutimme Kontulasta Puotilaan, ja silloin aloitin pelaamisen Valtissa.
Mikä on sellainen rutiinisi, josta et voisi luopua?
– Minulla on tietyt sukat, joita käytän ainoastaan pelipäivinä.
Mikä on ollut urasi unohtumattomin hetki?
– Ehdottomasti U17-EM-kisat sekä triplamestaruuden voittaminen kaudella 2025.
Jos elämästäsi tehtäisiin kirja, mikä olisi sen genre?
– Varmaankin jännitys.
Milloin kuuntelet äänikirjoja?
– Eniten lenkkeillessä ja pelimatkoilla.

Siirin 3 äänikirjaa
Satu Rämö: Hildur-kirjasarja
Heather Morris: Auschwitzin tatuoija
Colleen Hoover: It Ends with Us


Otteluraportit

Otteluennakot

Otteluennakot