
Otteluennakot
maanantaina 29.6.2026OtteluennakotOtteluraportit
HJK Akatemia pelaa tiistaina Kansallisen Ykkösen ottelun Bolt Arenalla, kun vieraaksi saapuu PKKU.

HJK Akatemia pelasi lauantaina edellisen ottelunsa, kun se matkusti Hongan vieraaksi Leppävaaraan. Ottelu päättyi Hongan 1–0-voittoon. Tappiosta huolimatta Klubi jatkaa sarjataulukossa edelleen neljäntenä ja taistelee tiukasti pääsystä Kansallisen Liigan karsintasarjaan (Ykkösen neljä parasta ja Liigan kaksi heikointa joukkuetta).
– Harmittava tulos. Tasainen peli, jossa maalipaikkoja oli vähän molemmilla. Maali puolustettiin heikosti, mutta siitä otetaan opiksi, ja katseet käännetään seuraavaan otteluun, päävalmentaja Jan Berg kommentoi lauantain peliä.
Pelit jatkuvat tiiviiseen tahtiin. Tällä viikolla HJK Akatemia pelaa kaksi kotiottelua. Tiistaina Bolt Arenalle saapuu vieraaksi PKKU ja sunnuntaina ONS.
– Tiukka viikko tulee, kun kohtaamme kaksi joukkuetta, jotka ovat myös mukana taistelussa neljän joukkoon pääsystä, Berg kertoo.
Tiistain vastustaja PKKU on Klubia muutaman pisteen perässä. Hankalan alkukauden jälkeen PKKU on piristynyt ja napsinut pisteitä hyvään tahtiin viime viikkoina.
– Varmasti tulossa on taas tosi tasainen peli. Olemme olleet tällä kaudella tosi vahvoja kotikentällä, ja siitä lähdemme jatkamaan myös tiistaina.
– Isossa kuvassa voidaan olla tyytyväisiä siihen, miten olemme pelanneet viime viikkoina. Pelaamisessa on paljon hyviä juttuja, ja pelaajat ovat saaneet onnistumisia, päävalmentaja kertoo.
HJK Akatemia ja PKKU kohtaavat tiistaina kello 18.30 Bolt Arenalla.
HJK juniorit pääsevät kotiotteluihin veloituksetta näyttämällä HJK-jäsenkorttia tai myClubin digijäsenkorttia. Otteluun pääsee myös HJK Kansallisen Liigan kausikortilla, Klubien Klubi -kausikortilla sekä Klubi 365 -kausikortilla.
Avainsanat:

Otteluennakot

Otteluennakot

Otteluraportit

Otteluennakot