maanantaina 27.4.2026

Ei pisteitä Oulusta – PKKU-peli siirtyy

HJK Akatemia kärsi sunnuntaina ONS:n vieraana Kansallisen Ykkösen ottelussa 0–2-tappion.

Kotijoukkue ONS onnistui avausjaksolla maalinteossa kahdesti. Avausmaali syntyi 21. minuutilla, kun Laura Rahko laukoi kulmapotkusta pallon suoraan HJK:n maaliin. Toinen osuma syntyi avausjakson lopussa, kun Iida Päkkilä sijoitti pallon läpiajosta maaliin.

Toisella jaksolla HJK sai ajoittain luotua painetta ONS:n maalille, mutta huippuvaaralliset paikat jäivät vähiin. Näin peli päättyi ONS:n ansaittuun 2–0-voittoon.

– Vastustaja oli pelissä parempi, onnittelut heille, päävalmentaja Jan Berg sanoi pelin jälkeen.

– Ensimmäinen jakso oli meille vaikea. Emme päässeet kunnolla peliin mukaan emmekä saaneet rakennettua pidempiä hyökkäyksiä. Pallollisessa tekemisessä kiirehdimme liikaa, hän jatkoi.

– Toiselle jaksolle tulimme paremmin ja loimme heti kaksi hyvää maalipaikkaa, mutta emme onnistuneet niistä tekemään maalia. Sen jälkeen peli aaltoili puolelta toiselle. Puolustaessa välimatkat olivat liian isot, ja olimme ajoittain vaikeuksissa. Tästä otetaan opit mukaan ja jatketaan työntekoa, päävalmentaja päätti.

HJK Akatemian seuraavan pelin piti olla 3.5. PKKU:ta vastaan, mutta ottelu siirtyy heinäkuulle (1.7.).

Akatemia pelaa seuraavan kerran 10.5., kun Boltille saapuu vieraaksi JyPK.

ONS – HJK Akatemia 2–0 (2–0)
21. 1–0 Laura Rahko
42. 2–0 Iida Päkkilä

Kokoonpano:
Ronja Leppämäki
Nette Klingberg (46. Elsa Krogerus)
Ulrika Sarelius
Ada Haulismaa
Tilda Kouva
Saga Henriksson
Eden Ubani (60. Venla Pastinen)
Aada Mandelin
Matilda Krause
Nenet Seifulla (60. Ines Pietikäinen)
Olivia Oulasvirta

  • KASVU
  • KUNNIANHIMO
  • KLUBILAISUUS