Kohti juhlavuotta, osa 8: Liejufinaali (1981)

HJK oli vakiinnuttanut paikkansa kotimaisen jalkapallon kärkikaartissa 1980-luvulle tultaessa. Miesten mestaruutta 1978 oli seurannut pari pronssikautta, mutta 1981 Klubi vei jälleen SM-sarjan voiton. Mestaruus ratkesi loppusarjan toiseksi viimeisellä kierroksella 1–1-vierastasapelillä TPS:n kanssa. Vielä runkosarjassa HJK:n edelle sijoittunut Kuopion Pallotoverit jäi lopulta kahden pisteen päähän.

Vuoden 1981 Klubissa pelasi useita nuoria lupauksia, kuten Jari Parikka, Pasi Jaakonsaari, Jari ”Jallu” Rantanen ja kauden suurin läpimurto, Helsinki Cupista suoraan edustusjoukkueen toppariksi nostettu Jari Europaeus. Kokeneina joukkueen tukipilareina toimivat Reima Kokko ja Juha Dahllund.

Nuori oli päävalmentajakin. Martti Kuusela valittiin 34-vuotiaana Klubin luotsiksi 1980 suoritettuaan jalkapallovalmentajan tutkinnon Kölnin urheilukorkeakoulussa. Saksalaiset miesvartiointi- ja liberopelikuviot tuottivatkin tulosta yhden totuttelukauden jälkeen. Painoa laitettiin myös fyysiselle harjoittelulle, joten Kuuselan Klubi oli varmastikin SM-sarjan kovakuntoisin joukkue. Uuden luotsin valinta oli kuitenkin edessä, sillä Kuusela oli siirtymässä Palloliiton leipiin ja tarttumassa A-maajoukkueen ruoriin.

Viikon päästä mestaruussarjan päätöksestä oli edessä Suomen Cupin finaali. SM-kulta oli HJK:lle jo kolmastoista, mutta cupin se oli voittanut vain yhden kerran (1966). Mestaruutta oli jo ehditty juhlia asiaan kuulunein menoin, mutta Kuusela sai vielä motivoitua suojattinsa tavoittelemaan Klubin historian ensimmäistä tuplaa. Erityisesti asiasta innostui joukkueen pallo- ja elämänartisti Atik Ismail. Atik oli vasta 24-vuotias, mutta hänellä oli takanaan jo kaksi lyhyeksi jäänyttä ulkomaiden kierrosta. Kausi oli taaskin ollut katkonainen, mutta pelitaidoista ei edelleenkään ollut epäilystä: SM-sarjakaudella oli syntynyt 10 maalia.

Cupit ovat alati arvaamattomia, minkä HJK sai kokea jo välierässä: kakkosdivisioonalainen Kemin Palloseura oli kaatunut vasta jatkoajalla Ismailin osumalla 3–2. Alasarjasta tuli myös Klubin finaalivastustaja. Lahden Kuusysi oli virunut ykkösdivisioonassa vuodesta 1975 lähtien mutta oli nyt tekemässä uutta nousua Keijo ”Velho” Voutilaisen luotsaamana. Paluu SM-sarjaan oli juuri varmistunut karsintasarjan voittajana. Cupissa Kuusysi oli raivannut tieltään kolme pääsarjajoukkuetta, viimeksi KuPS:n välierässä 3–0.

Suomen Cupin finaalit oli aina pelattu Olympiastadionilla lukuun ottamatta paria maaseutukokeilua 1970-luvulla. Helsingille myönnettyjä yleisurheilun MM-kisoja 1983 varten Stadionilla oli heinäkuussa 1981 alkanut laaja remontti, joka oli häätänyt HJK:n loppukauden ajaksi Pallokentälle. Nurmimatto uusittiin, ja sen alle asennettiin sähkölämmitysverkko. Työn piti valmistua cupin loppuotteluun 17.10. mennessä, mutta neljä päivää ennen finaalia Stadion-säätiö ilmoitti, että ottelua ei voida pelata. Uuden nurmen alapuolinen pohja oli jyrätty niin kovaksi, että se ei imenyt parin viime päivän kovia sateita: vettä lainehti kentällä nilkan mitan verran. ”Vaaditaan yksi routiminen, ennen kuin maa rupeaa uudelleen elämään ja imemään vettä”, selitti isännöitsijä Jorma Lindell. Jos kentällä pelattaisiin, se voisi mennä niin huonoon kuntoon, että seuraavan kevään pelit olisivat vaarassa.

Lahtelaiset esittivät varavaihtoehdoksi omaa hiihtostadioniaan, mikä ei Palloliitolle sopinut eikä tietysti Klubillekaan. Ratkaisuksi tuli siirtää finaali Töölön Pallokentälle, jonka nurmi oli liejun peitossa. Helsingin kaupunki yritti pikavauhdilla parantaa tilannetta ajattamalla pois liejua ja tuomalla tilalle siirtonurmea ja hiekkaa. Ottelupäivän aamun rankkasade ei helpottanut asiaa, mutta pelin alkaessa lauantaina 17.10. kello 14 kenttä näytti juuri ja juuri siedettävältä. Kotijoukkueeksi merkitty Kuusysi sai pelata valkoisissa, joten HJK joutui käyttämään keltaisia paitoja. Ottelun jälkeen molempien pääväri oli mutaisen ruskea.

Kuusysin menestys oli nostattanut Lahdessa yleisöinnostuksen, ja Palloliiton päätös pelipaikasta lämmitti tunteita lisää. Lahdesta saapui kolmisenkymmentä linja-autolastillista ”Kyykän” kannattajia, ja lopulta Pallokentän katsomossa ja laidoilla tungeksi yli 5000 katsojaa. Riehakas tunnelma yltyi ajoittain mannermaisiin mittasuhteisiin eikä aina pysynyt virkavallan otteessa. ”Suomalaisittain poikkeuksellisen värikästä yleisön esiintyminen oli, mutta ei kaikilta osin perin toivottavaa”, muotoili Helsingin Sanomien Timo Järviö.

Katsomossa ääntä pitivät lahtelaiset, mutta kentällä hallitsi Klubi. Ensimmäisen maalin teki Atik Ismail Pasi Jaakonsaaren ja Jari Parikan esityöstä jo viiden minuutin jälkeen. Pian tilanne oli 2–0, kun Parikka jatkoi Juha Dahllundin kulmapotkun takatolpalla odottaneen Ismailin päähän. Toisella puoliajalla myös Kuusysi sai aikaan vaarallisia tilanteita. Kyykän vaarallisin hyökkääjä Keijo Kousa pysyi kuitenkin Martti Holopaisen pihdeissä, ja HJK rankaisi kahdella nopealla vastahyökkäyksellä. Jaakonsaari ohitti soolonousulla kolme lahtelaista ja keskitti Ismailille, joka veti suoraan ilmasta hattutempun täyteen. Loppunumerot 4–0 viimeisteli Parikka puskulla Dahllundin antamasta vapaapotkusta. Ottelun loppu sujui nujakoinnin ja mutapainin merkeissä.

Klubi sai näin ensimmäisen tuplamestaruutensa ja Martti Kuusela komeat läksiäiset maajoukkueeseen. Kuusysistä HJK sai kelpo päävastustajan seuraaviksi 10 vuodeksi: Klubi ja Kyykkä voittivat molemmat neljä mestaruutta 1980-luvulla. HJK:n kenttäristeily Stadionin ja Pallokentän välillä jatkui aina Töölön uuden stadionin valmistumiseen 2000 saakka. Bolliksella ei ole niin suurta peliä myöhemmin nähty eikä Suomen Cupissa varmaankaan niin poikkeuksellista tunnelmaa koettu kuin liejufinaalissa 1981.

Suomen Cupin finaali, Pallokenttä 17.10.1981:

HJK–Kuusysi 4–0 (2–0)
5. Atik Ismail 1–0, 12. Ismail 2–0, 54. Ismail 3–0, 64. Jari Parikka 4–0.

HJK: Olli Isoaho (76. Eero Virta), Jouko Soini, Ari Lehkosuo, Jari Europaeus (31. Jari Rantanen), Kalle Niemi, Martti Holopainen, Pasi Rasimus, Juha Dahllund, Pasi Jaakonsaari, Atik Ismail, Jari Parikka.
Kuusysi: Ismo Korhonen, Reijo Lindström, Erkki Lehtinen, Esa Pekonen, Tapani Rantanen (46. Pekka Lehvonen), Raimo Kumpulainen, Gary Marrow, Jorma Kallio, Petri Kurki (46. Markus Törnvall), Keijo Kousa, Ilkka Remes.
Yleisöä: 5063.

Kahdeksas vuosikymmen (1977–1986)

Miehet:
1977  SM-sarja: 7.
1978  SM-sarja: mestari.
1979  SM-sarja: pronssi.
1980  SM-sarja: pronssi.
1981  SM-sarja: mestari.
1982  SM-sarja: hopea.
1983  SM-sarja: hopea.
1984  SM-sarja: 5.
1985  SM-sarja: mestari.
1986  SM-sarja: pronssi.

Naiset:
1977  SM-sarja: pronssi.
1978 SM-sarja: hopea.
1979 SM-sarja: mestari.
1980  SM-sarja: mestari.
1981  SM-sarja: mestari.
1982  SM-sarja: pronssi.
1983  SM-sarja: 6.
1984  SM-sarja: mestari.
1985  SM-sarja: hopea.
1986  SM-sarja: mestari.