lauantaina 23.5.2026Pelaajauutiset

HJK sopimukseen hyökkääjä David Olorunfemin kanssa

Nigerialaishyökkääjä David Temidayo Olorunfemi on tehnyt HJK:n kanssa kaksivuotisen sopimuksen.

HJK on tehnyt sopimuksen 19-vuotiaan nigerialaishyökkääjä David Temidayo Olorunfemin kanssa. Olorunfemi siirtyy HJK:n organisaatioon kotimaansa seurasta Tripple 44 Football Academystä. Hänen sopimuksensa ulottuu kauden 2027 loppuun ja sisältää jatko-option kaudesta 2028.

– Tuntuu mahtavalta tulla tänne, tämä on minulle loistava mahdollisuus. Pyrkimys kohti kotimaista menestystä ja eurokilpailuja on juuri sellainen haaste, jota olen etsinyt. En malta odottaa, että pääsen auttamaan joukkuetta parhaani mukaan, Olorunfemi sanoo.

Olorunfemi saapui Suomeen viime viikonloppuna, ja hän on harjoitellut tämän viikon HJK Klubi 04:n ringissä. Ensimmäistä kertaa Euroopan kentille pelaamaan saapuvalla Olorunfemillä on siis ollut muutama päivä aikaa tutustua uuteen ympäristöön Helsingissä.

– Olen saanut todella hyvän ensivaikutelman Helsingistä. Ruoka, sää ja maisemat ovat upeita. Odotan innolla, että pääsen asettumaan tänne ja tutustumaan lisää.

Vahvan ja maaliahneen kärjen allekirjoituksen perässä oli useita muita pohjoismaisia seuroja muun muassa Tanskasta ja Ruotsista, mutta Olorunfemi päätyi valinnassaan Klubiin.

– Olimme tarkkailleet Davidiä jo pitkään. Hän on todella hyvä suojaamaan palloa ja erinomainen viimeistelijä, ja nämä ominaisuudet ovat olleet hyvin näkyvissä jo hänen ensimmäisissä harjoituksissaan täällä. Hän on sopeutunut muutamassa päivässä äärimmäisen hyvin Suomessa ja hänestä paistaa into päästä pelaamaan, HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen sanoo.

Olorunfemi on valmennuksen käytettävissä Klubi 04:n lauantain kotiottelussa KTP:tä vastaan. KTP-ottelu pelataan Bolt Arenalla kello 19 alkaen.

Welcome to HJK, David!

  • KASVU
  • KUNNIANHIMO
  • KLUBILAISUUS