
Otteluraportit
maanantaina 12.10.2026Otteluraportit
HJK selviytyi lopulta voittajaksi huimasta maanantai-illan kamppailusta. Tulikuuma Mads Borchers osui kahdesti, Liam Möller ja Joona Veteli kertaalleen.

Ensimmäisestä OTC Stadionin vierailusta tuli kertaheitolla ikimuistoinen. HJK johti ottelua kahden maalin erolla kahteen otteeseen, mutta Oulu taisteli itsensä tasoihin. Joona Veteli iski loppuhetkillä helpottavan voittomaalin, ja Klubi nousi sarjataulukossa toiseksi, neljän pisteen päähän FC Interistä.
– Erinomainen hyökkäyspelaamisen esitys tänään. Neljä maalia täysin ansaitusti ja oli paikkoja useampaankin tänään. Hyökkäyspelaamiseen olen erittäin tyytyväinen sekä siihen lataukseen ja energiaan, jolla näihin peleihin olemme tulleet. Ei olisi kuitenkaan missään nimessä pitänyt päästää Oulua mukaan peliin ja tasoihin, kommentoi päävalmentaja Joonas Rantanen ottelun jälkeen Ruudun haastattelussa.
Rantasella oli selvät syyt sille, mikä puolustuspelaamisessa jätti parantamisen varaa.
– Laitakaistojen puolustaminen, sieltä tuli liikaa keskityksiä ja etenemisiä boksiin. Nyt saimme kuitenkin kolme pistettä ja ikään kuin selvisimme siitä, vaikka huonosti puolustimmekin. Tästä pitää oppia ja olla parempi seuraavassa pelissä.
Hyökkäyspeli on soljunut viime aikoina erityisen hyvin: mestaruussarjassa HJK on osunut jo 13 kertaa. Kovimmassa maalivireessä on ollut tanskalaishyökkääjä Mads Borchers, joka nousi maalipörssin jaetulle kärkisijalle 15 liigamaalin voimin.
– Jos katsoo koko kauden tarinaa, niin pallo liikkuu tällä hetkellä paremmalla rytmillä ja saamme enemmän etenemisiä viimeiselle kolmannekselle ja boksiin. Viimeisissä peleissä olemme pystyneet vielä boksissa toimimista parantamaan. Monipuolisesti pystymme tekemään maalintekopaikkoja kombinaatioilla ja keskityksillä. Pelaajien roolit ovat löytyneet, ja kokonaisuudessa hyökkäyspelaamisestamme on sellainen olo, että siihen voimme luottaa ja sen päälle varata todella paljon, Rantanen sanoo.
– Olemme menneet peli kerrallaan ja menemme edelleen. Katse kääntyy nopeasti Gnistan-peliin, ja lähdemme hakemaan siitä voittoa sekä kolmea pistettä. Turha miettiä sen pidemmälle, vaikutetaan vain siihen, mihin itse voimme vaikuttaa.

HJK aloitti ottelun vahvasti, ja ensimmäinen puolituntinen eteni täysin vieraiden tahdissa. Liam Möllerille avautui muutama oiva mahdollisuus avausmaalin tekoon, mutta vielä tässä vaiheessa ruuti oli märkää.
Vahva alku tuotti tulosta myös maalin muodossa. Leonel Montano keskitti kulmapotkun jälkitilanteesta, ja Borchers syöksypuski Klubin tyylikkäästi johtoon.
Oulu pääsi hetkeksi peliin paremmin mukaan, mutta HJK kävi tylysti kuittaamassa isäntien vahvemman vaiheen. Santeri Haaralan ja Borchersin kautta edennyt nopea hyökkäys vapautti Möllerin läpiajoon. HJK-laituri viimeisteli kliinisesti kauden kolmannen liigamaalinsa, ja vahvan avausjakson pelannut Klubi lähti tauolle ansaitussa 2–0-johdossa.

Oulu sai toiselle puoliajalle täydellisen alun, kun Camillo Triana puski heti jakson alussa takatolpalta Elias Kallion keskityksen ohi Jesse Östin.
HJK jatkoi läpi jakson vahvaa hyökkäämistä, mutta myös isännät aiheuttivat haasteita – varsinkin keskityksillään.
Jo ensimmäisellä jaksolla onnistunut tanskalaisduo iski tärkeän osuman jakson puolivälin tienoilla. Montano keskitti, ja Borchers voitti pääpallon puskien Klubin jälleen kahden maalin karkumatkalle. Maali oli Borchersille kauden 15. ja mestaruussarjassa kuudes.
Ottelu näytti etenevän HJK:n hallinnassa, mutta niin vain Oulu nousi takaisin maalin päähän. Ensimmäisen takaiskun tapaan keskitys taka-alueelle aiheutti hankaluuksia, ja lopulta Roope Riski puttasi kavennuksen maaliviivan tuntumasta.

Klubilla oli pitkin jaksoa riittävästi maalipaikkoja ottelun paketoimiseen. ”Kun et itse tee, kaveri tekee” -sanontaa voi käyttää tälläkin kertaa: Oulu onnistui lopulta tasoittamaan ottelun, kun Mikko Pitkänen nikkasi kulmapotkusta isännät tasoihin 84. minuutilla.
Vahva hyökkäyspeli tuotti kuitenkin vielä yhden mahdollisuuden. Vain muutama minuutti Pitkäsen tasoitusosuman jälkeen Pyry Mentu petasi Haaralalle maalipaikan boksiin, mutta Miguel Santos onnistui torjumaan tämän laukauksen. Paluupallo putosi Joona Vetelille, joka viimeisteli elintärkeän osuman ja samalla ensimmäisensä HJK-paidassa. Viimeiset minuutit HJK puolusti kunnialla, ja kolme pistettä matkaa Töölöön dramaattisen toisen nelivitosen päätteeksi.
Seuraavaksi edessä on kauden viimeinen Helsingin paikalliskamppailu IF Gnistania vastaan. Molemmat ovat keränneet kauden aiemmista keskinäisistä otteluista neljä pistettä, joten Helsingin herruus on todenteolla pelissä. Sitäkin tärkeämpi mestaruustaistelu käy kuumana, joten panosta Helsingin paikallisessa piisaa.
Liput tulevana lauantaina klo 17.00 pelattavaan kotiotteluun täältä.
Avainsanat:

Otteluraportit

Otteluraportit

Otteluennakot

Otteluennakot