Kohti juhlavuotta, osa 4: Uusi, uljas aika (1938)

Suomi oli 1920- ja 30-luvuilla olympiaurheilun suurvalta. Loistava menestys ruokki haaveita olympiakisojen isännyydestä, mikä luonnollisesti edellytti edustavan stadionin rakentamista pääkaupunkiin. Olympiastadionin rakennustyöt käynnistyivät Töölön Mäntymäellä vuonna 1934 ja jatkuivat, vaikka Helsinki hävisikin hakukilvan vuoden 1940 kisoista Tokiolle. Stadionin juhlalliset avajaiset pidettiin 12.6.1938, vaikka takasuoran katsomosta puuttui vielä palanen.

Uudesta uljaasta areenasta pääsivät nauttimaan myös jalkapalloilijat, ensi sijassa tietysti pääkaupungin seurat. Paalupaikalla näistä oli HJK, joka johti kauden 1938 SM-sarjaa. Avajaisjuhlan monipuolisen urheiluohjelman jalkapallo-osuuden muodosti Palloliiton ja TUL:n Helsingin piirien välinen ottelu 2 x 20 minuutin peliajalla. Palloliiton joukkueessa pelasi 9 HJK:n miestä. Yhtään maalia ei pelissä nähty.

Omissa raitapaidoissaan HJK pelasi Stadionin viheriöllä ensi kertaa 22.7.1938 ystävyysottelussa Viron mestaria Estonia Tallinnia vastaan, jälleen tosin kahdella naapuriseurojen miehellä vahvistettuna. Leppoisa pallottelu päättyi lukemiin 1–1. Tositoimiin päästiin viimein, kun Mestaruussarjan syyskierros käynnistyi. Sarjan neljä helsinkiläisseuraa (HJK, HIFK, HPS ja Toverit) olivat sopineet pelaavansa keskinäiset ottelunsa Stadionilla. Avauspelissä 28.7. kohtasivat sarjan ykkönen ja kakkonen Klubin isännöidessä Tovereita.

Helsingin Toverit oli varsinkin yleisurheilussa vahva yleisseura, joka oli 1930-luvulla noussut pääsarjatasolle myös jalkapallossa. Tällä kertaa se ei kuitenkaan tarjonnut Klubille vastusta: HJK vei voiton varmoin ottein 4–1 maalintekijöinään Sulo Salo, Kurt Weckström, Aatos Lehtonen ja Antero Rinne. ”Hyvin yhteenhitsattu mestariehdokasjoukkueemme pelasi torstaina sellaiseen tapaan, että sitä voidaan jo pitää melko varmana mestarina, jollei nyt aivan kummia tapahdu”, raportoikin Suomen Urheilulehti. Pettymyksen tuotti vain ottelun yleisömäärä: 1777 maksanutta katsojaa. Kummia ei loppukaudella enää tapahtunut, sillä HJK voitti mestaruuden reilulla neljän pisteen erolla.

Juuri Toverit-ottelun alla oli saatu suuria uutisia: Helsinki sai sittenkin järjestettäväkseen vuoden 1940 olympiakisat, kun Japani joutui niistä Kiinan-sotansa vuoksi luopumaan. Tämä käynnisti kuumeiset valmistelut ja laajennustyöt stadionilla. Tulevaisuus näytti syksyllä 1938 kirkkaalta niin Suomen jalkapallolle kuin sen hallitsevalle mestarille.

Toisin kävi. Vuoden 1939 jalkapallon mestaruussarja jouduttiin keskeyttämään lokakuussa, kun asevelvolliset miehet kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Marraskuussa käynnistyi talvisota, joka päättyi raskaaseen rauhaan maaliskuussa 1940. Jalkapallokauden jatkaminen ei ollut päällimmäisiä asioita ihmisten mielissä, joten kauden 1939 SM-sarja julistettiin päättyneeksi. Keskeytyshetkellä toisena olleelle HJK:lle merkittiin tilastoihin hopeamitali.

Jatkosodan vuosina 1941–44 jalkapalloa voitiin pelata vain tilanteen niin salliessa, ja rauhan tultua sopeutuminen uusiin oloihin saattoi kestää kauan. Erityisen vaikeaa se oli HJK:lle, joka voitti seuraavan mestaruutensa vasta vuonna 1964. Sodan alle hautautuivat myös Helsingin olympiakisat, jotka järjestettiin lopulta vuonna 1952.

Olympiastadionista tuli Suomen jalkapallolle pääpyhättö ja HJK:lle edustusareena vuosikymmeniksi eteenpäin. Näyttävien kulissien Stadika oli kuitenkin SM-sarjan arkitarpeisiin ylimitoitettu. Viereinen vanha Pallokenttä, Bollis, tarjosi yhä kodikkaan varavaihtoehdon sekä nurmikentät harjoituksille ja junioreille. Klubi pääsi kahden kodin ”loukustaan” vasta, kun Töölön jalkapallostadion valmistui vuonna 2000.

Neljäs vuosikymmen (1937–1946)

• 1937 SM-sarja: hopea.
• 1938 SM-sarja: mestari.
• 1939 SM-sarja: hopea.
• 1940–41 SM-sarja: 5.
• 1942 SM-kilpailu (cup): sijoilla 9–16.
• 1943–44 SM-sarja: 7.
• 1944–45 SM-kilpailu (cup): välierissä. Palloliiton mestaruuskilpailu: sijoilla 9–10.
• 1945–46 Palloliiton Suomen-sarja: toinen