
Joukkueuutiset
keskiviikkona 23.9.2026Historia
HJK juhlii 120-vuotista taivaltaan vuonna 2027. Merkkivuotta pohjustaa Klubin 12 vuosikymmenestä kertova kirjoitussarja, jonka on tuottanut Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahto yhteistyössä HJK:n kanssa. Jokaisen tarinan ytimenä on yksi merkittävä ja aikakautta kuvastava HJK:n ottelu kyseiseltä vuosikymmeneltä. Sarjan 12 osaa julkaistaan loppuvuoden 2026 aikana.

Helsingin jalkapallokentillä oli sotien jälkeen pitkään ahdasta: HJK oli palannut SM-sarjaan 1953 mutta sai seurata sivusta, kun Kiffen (1955), HPS (1957) ja HIFK (1961) juhlivat vuorollaan Suomen mestaruutta. Vuonna 1960 Klubiin liittyi kuitenkin kaksi tärkeää hahmoa. Seuran puheenjohtajaksi ryhtyi Apu-lehden toimitusjohtaja Olli Lyytikäinen, ja hänen ansiostaan HJK voitti tarjouskilpailun Ranskasta kotimaahan palanneen Suomen ainoan ammattilaistähden Aulis Rytkösen palveluksista.
Pelaaja-valmentaja Rytkönen toi joukkueen harjoitteluun ammattimaista otetta, mutta vasta putoaminen SM-sarjasta 1962 antoi toiminnalle uutta potkua. Rytkönen sai valtuudet valita itse haluamansa joukkueen ja Lyytikäiseltä pelimerkkejä pelaajien hankkimiseen. Usein värväyksen kohteina oli naapuriseurojen parhaita voimia, mikä oli omiaan ravistelemaan pääkaupungin jalkapallokuvioita. HJK voitti ylivoimaisesti Suomen-sarjan lohkonsa ja parrasvaloihin palattuaan vei heti mestaruuden 1964, ensimmäisensä sitten vuoden 1938. Sattuma ei ollut, että samana vuonna 1964 SM-sarjasta putosivat HPS ja KIF, kahta kautta myöhemmin myös HIFK. Klubin asemaa Stadin herroina ei ole sen koommin vakavammin uhattu.

Aulis Rytkönen toimi Klubin valmentajana 11 kauden ajan ja kantoi peliasuakin aina 40-vuotiaaksi asti. Kuva: Tahto/Urheilumuseo.
Hallitsevana Suomen mestarina Stadin ykkösten oli aika debytoida Euroopan kentillä. Mestarien cupissa oli pelannut suomalaisseuroja vuodesta 1958 alkaen, mutta avauskierrosta pitemmälle ei kukaan ollut vielä edennyt. Arvonnassa HJK:n haaviin tarttui todella iso kala. Manchester United oli keväällä 1965 voittanut ensimmäisen Englannin liigan mestaruutensa sen jälkeen, kun suurin osa joukkueen pelaajista oli helmikuussa 1958 menehtynyt onnettomuudessa Münchenin lentokentällä palatessaan Mestarien cupin ottelusta. HJK oli siis isännöivä punapaitojen paluuta kohtalokkaaseen kilpailuun.
Pari viikkoa ennen ottelua Manchester Unitedin valmentaja Matt Busby saapui Helsinkiin vakoilumatkalle. Legendaarinen luotsi sai ehkä harhaanjohtavan kuvan suomalaisesta seurajalkapalloilusta, sillä SM-sarjan kärkikamppailua HJK–Haka seurasi Olympiastadionilla 5.9.1965 hänen lisäkseen 17 293 maksanutta katsojaa, mikä on yhä kaikkien aikojen ennätys, jos ilmaislipputempauksia ei huomioida. Ottelu päättyi Hakan voittoon 0–2, mikä merkitsi Klubille pahaa takaiskua. Euro-ottelun kynnyksellä HJK:n takamatka Hakaan oli kasvanut jo kolmeen pisteeseen.
ManU lensi Suomeen kaksi päivää ennen europeliä. Koska Helsingin hotellit olivat teollisuusmessujen vuoksi täysiä, HJK oli varannut vieraille majoituksen Hämeenlinnan Aulangosta. Joukkue saikin levätä ja viettää ottelua edeltäneen päivän rauhallisissa oloissa, mitä nyt joukko innokkaita hämäläispoikia pääsi seuraamaan kuuluisten pelaajien treenejä Kaurialan kentällä.
Otteluiltana keskiviikkona 22.9.1965 Helsingin Olympiastadionille saapui 15 572 katsojaa. HJK:n eurotaival sai pahimman mahdollisen alun, sillä vain 31 sekunnin jälkeen David Herd siirsi Denis Law’n syötöstä pallon Klubin verkkoon. Pian John Connelly lisäsi vieraiden johdon kahteen maaliin. HJK:n kärkiartisti Kai Pahlman oli valmentaja Rytkösen ohella ainoa brittilehdistönkin tunnistama Klubi-nimi. Maine sai lisää katetta, kun ”Kaitsun” tavaramerkkinen vapaapotku kiertyi Unitedin maaliin. Vielä ennen puoliaikaa skottikärki Law teki vieraille lisämaalin, joten tauolle lähdettiin lukemissa 1–3. Toisella puoliajalla United vetäytyi suojelemaan johtoaan, ja HJK sai useita kelpo tilanteita. 71. minuutilla pallo ajautui kulmapotkutilanteesta vasta 17-vuotiaalle Markku Peltoniemelle, joka sivalsi pelivälineen ruuhkan yli maaliin.

Manchester United ja HJK sumuisella Old Traffordilla 6.10.1965. Klubi pelasi molemmat euro-ottelunsa poikkeuksellisesti valkoisissa paidoissa. Kuva: Tahto/Helge Heinonen.
Kaksi viikkoa myöhemmin Old Traffordilla pelatusta toisesta osaottelusta ei Klubille jäänyt muuta kuin matkamuistoja: Connelly iski kolme maalia, George Best kaksi ja Bobby Charlton yhden ottelun päättyessä lukemiin 6–0. SM-sarjassakaan ei HJK enää saanut Hakaa kiinni ja sai tyytyä hopeaan. Mitään ei kaudesta 1965–66 lopulta jäänyt käteen Unitedillekaan: eurocup-taival päättyi semifinaalissa yllätystappioon Partizan Belgradille, ja Englannin liigassa ManU jäi neljänneksi 10 pisteen päähän Liverpoolista. Helsingin-kävijöistä Bobby Charlton, Nobby Stiles ja John Connelly kruunattiin kesällä 1966 maailmanmestareiksi, mutta Euroopan cupin mestaruutta Matt Busbyn ”Punaiset paholaiset” saivat odottaa vielä kaksi vuotta.
Syyskuu 1965 nosti HJK:n yhtä kaikki uudelle tasolle suomalaisessa jalkapallossa. Viisinumeroisista yleisömääristä ovat kilpakumppanit saaneet vain haaveilla, ja ”HJK Helsingistä” tuli ManU-pelien myötä Euroopan kenttien tunnetuin suomalaisseura.
22.9.1965 HJK–Manchester United 2–3 (1–3)
1. David Herd 0-1, 15. John Connelly 0-2, 31. Kai Pahlman 1-2, 36. Denis Law 1-3, 71. Markku Peltoniemi 2-3.
HJK: Paavo Heinonen, Reijo Jalava, Jaakko Murtovaara, Raimo Kauppinen, Nils Laine, Markku Peltoniemi, Aulis Rytkönen, Pentti Kokko, Kari Lehtolainen, Kai Pahlman, Jarmo Lindahl.
Manchester United: David Gaskell, Seamus Brennan, Tony Dunne, John Fitzpatrick, Bill Foulkes, Nobby Stiles, John Connelly, Bobby Charlton, David Herd, Denis Law, John Aston.

10:nneksi sijoittunut HJK putosi Suomen-sarjaan, mutta niin kävi myös HIFK:lle ja HPS:lle. Pääkaupunkia jäivät kauden 1950 SM-sarjaan edustamaan vain KIF ja sarjanousija Kullervo. Syvimmässä alhossa Helsingin jalkapallo kävi olympiakesänä 1952, jolloin SM-sarjassa pelasi vain Kiffen sijoittuen kahdeksanneksi.
Tutustu HJK:n uudistettuun historiasivuun, jossa julkaistaan vuosikymmenittäin tarinoita HJK:sta.
Avainsanat:

Joukkueuutiset

Otteluraportit

Otteluennakot

Otteluraportit