Maarianhaminaan hakemaan sinettiä mestaruudelle

HJK on yhden pisteen päässä Kansallisen Liigan mestaruuden varmistamisesta. Ratkaisua lähdetään hakemaan Åland Unitedia vastaan klo 18 alkavaan otteluun.

Viimeinenkin otteluruuhka on tältä syksyltä takana ja joukkue on palautunut viime lauantain voitto-ottelun jälkeen rupeamastaan.

– Olemme saaneet valmistautua koko viikon tätä ottelua varten, ja joukkueessa on vallinnut hieno energia, päävalmentaja Arttu Heinonen kertoo.

Perjantaina HJK matkustaa Åland Unitedin vieraaksi Maarianhaminaan. Viimeksi joukkueet kohtasivat Suomen Cupin finaalissa, jonka HJK voitti lukemin 3–1.

– Åland Unitedia vastaan olemme pelanneet jo kuusi kertaa tällä kaudella. Näissä otteluissa olemme olleet aina hieman enemmän niskan päällä, Heinonen muistelee.

– Åland on kuitenkin vaarallinen joukkue hyökkäämään isoihin tiloihin ja luomaan painetta erikoistilanteissa, Heinonen lisää.

Päävalmentaja painottaa, että HJK:lla on oltava valmius vastata Åland Unitedin vahvuuksiin alusta asti.

– Haluamme olla vahvoja kaksinkamppailuissa ja pysyä riittävän tehokkaina molemmissa bokseissa, Heinonen korostaa.

– Jos reagoimme tilanteenvaihtoihin samalla tavalla kuin aiemmissa peleissä, olemme jo todella lähellä positiivista tulosta, Heinonen uskoo.

HJK kärsi ison menetyksen, kun Klubi-hyökkääjä Sara Sievistö loukkaantui viikon harjoituksissa.

– Joukkue sai ikäviä uutisia alkuviikon harjoituksissa, kun Sara loukkasi polvensa ja hänen osaltaan kausi päättyi. Olemme joukkueena näissä hetkissä yhdessä Saran tukena, päävalmentaja harmittelee.

– Huomenna olemme joukkue, joka pelaa yhdessä ja haluaa ratkaista Suomen mestaruuden saarella, Heinonen päättää.

Ennakkohaastattelussa Iiris Holmström (vasemmalla) ja Edit Mare (oikealla)