Cup-juna pysähtyi Tammisaareen – EIF pilkuilla parempi 

Ekenäs IF onnistui jälleen pitämään HJK:n maaleitta ja eteni Cupissa kahdeksan parhaan joukkoon.

Tammisaaresta tappio.

EIF vs HJK 1–0 rp. (4–2)

Suomen Cupin kuudennen kierroksen kamppailu ei noussut Tammisaaren keskuskentällä pelillisesti klassikoiden joukkoon. 90 minuuttia tahkottiin helteessä maaleitta, jonka jälkeen EIF oli rangaistuslaukauskilpailussa parempi.

– Ei oltu niin vaarallisia, kuin olisi pitänyt olla. Tottakai meidän olisi pitänyt olla jo ensimmäisellä puoliajalla paremmin pelissä mukana. Emme saaneet luotua riittävästi uhkaa. Meidän pelaamisemme oli liian hidasta, eikä riittävän aktiivista. Meidän olisi pitänyt oppia Oulu-ottelusta. Luulin, että sen olimme jo tehneet. Nyt otimme kuitenkin vähän takapakkia, kommentoi Toni Korkeakunnas tuoreeltaan ottelun jälkeen HJK TV:n haastattelussa.

Liam Möller laukomassa.

HJK otti odotetusti pallonhallinnan itselleen, mutta ensimmäisellä jaksolla vaarallisemmat maalipaikat onnistui luomaan EIF. Noah Pallas pääsi viime hetkellä puskemalla väliin Aleksande Leksellin hakiessa avausosumaa. Ruotsalaispuolustaja pääsi myös hetkeä myöhemmin kokeilemaan boksin rajalta, mutta laukaus suuntautui reilusti yli ja ohi maalin.

Edellisen kerran HJK-maalilla Konferenssiliigan lohkovaiheen päätösottelussa Kreikassa esiintynyt Niki Mäenpää joutui kertaalleen torjuntatöihin, mutta Väinö Vehkosen pusku ei vaikeuksia tuottanut. Nelivitosen ainoa Klubin laukaus maalia kohti nähtiin aivan jakson lopussa, kun Tuusulassa edellisessä Cup-ottelussa 45 minuuttia pelannut Matias Ritari pääsi kokeilemaan. Laukaus kuitenkin suuntautui turhan keskelle EIF-maalia. Ritarille avauskokoonpanon paikka oli ensimmäinen Klubin edustusjoukkueessa. 

Noah Pallas pelasi kaksosveljeään vastaan.

– Meidän pitää pelata riittävän aktiivisesti sekä nopeasti, ja nyt me emme tehneet sitä. Olimme myös huolimattomia, tuli paljon turhia syöttöharhoja, ja pelaaminen ei ollut yksinkertaisesti riittävän nopeaa. Pelin pitää olla rohkeaa ja tehokasta sekä pallon pitää liikkua mahdollisimman nopeasti silloin, kun pelataan tuollaista matalaa blokkia vastaan, totesi Korkeakunnas.

Korkeakunnas valmennustiimeineen reagoi heti toiselle jaksolla tehden kolme pelaajavaihtoa; Topi Keskinen, Santeri Hostikka ja Atom penkiltä sisään. 

Toisen puoliajan alkupuolella Liam Möller pääsi laatupaikkaan hienolla pyörähdyksellä, mutta Ramilson Almeida onnistui torjumaan. Puolen tunnin jälkeen nähtiin myös uusi HJK-debyytti. 5-vuotiaana HJK Lauttasaaressa jalkapallon aloittanut Pyry Mentu pääsi jakson puolivälissä kentälle neljä ottelua sivussa olleen Georgios Kanellopouloksen tilalle. 

Pyry Mentu debytoi HJK:n edustusjoukkueessa.

Mentu pääsikin keskittämään 85. minuutilla vaarallisesti, mutta Möller ja Michael Boamah eivät aivan yltäneet ohjaamaan palloa maaliin. Toinen jakso oli monin paikoin sekava sekä rikkonainen ja pallo oli paljon poissa pelistä. EIF onnistui lopulta pitämään maalinsa puhtaana Klubia vastaan toisessa ottelussa peräkkäin. Jatkoaikaa ei Suomen Cupin kuudennella kierroksella pelattu, joten ratkaisu haettiin suoraan rangaistuslaukauksista.

Niissä isännät olivat vahvempia Almeidan torjuessa kaksi Klubin laukausta. HJK:n kohtalo Suomen Cupissa oli siis sama, kuin viime vuonna: rangaistuspotkutappiolla tippuminen.

Atom muiden pelaajien kanssa kiittämässä HJK-kannattajia.

– Nyt mennään tästä eteenpäin. Meillä on jatkossa kaksi kilpailua, joihin keskitymme, kun tämä (Cup) on nyt meidän osaltamme taputeltu. Kyllähän se niin menee, että sitä saa mitä tilaa. Vastustaja teki kaikkensa voittaakseen, eikä meillä ollut tänään ihan samalla tavalla haalarit päällä, paketoi Korkeakunnas illan.

Katso Toni Korkeakunnaksen haastattelu.

Katseet käännetään nopeasti takaisin Veikkausliigaan. Viikonloppuna koittaa matka Ahvenanmaalle IFK Mariehamnin vieraaksi. Jaossa on jälleen tärkeät kolme pistettä erittäin tasaiseen kärkitaistoon. Katso sunnuntaina 30.6. klo 16.00 alkava ottelu Ruudusta

Rangaistuspotkut:
Stanislav Efimov 1–0
Liam Möller 1–1
Salomo Ojala 2–1
Atom erp.
Tiemoko Fofana erp.
Santeri Hostikka erp.
Simon Lindholm 3–1
Diogo Tomas 3–2
Kalle Katz 4–2

HJK:n kokoonpano: Niki Mäenpää – Diogo Tomas, Joona Toivio, Michael Boamah – Noah Pallas, Matias Ritari, (46’ Atom), Georgios Kanellopoulos (66’ Pyry Mentu), Liam Möller, Johannes Yli-Kokko (78’ Luke Plange) – Hassane Bandé (46′ Santeri Hostikka), Anthony Olusanya (46’ Topi Keskinen)

Katso kooste ottelusta.