Niukka tappio Oslossa

HJK kärsi lauantaina 1–2-tappion Vålerengan vieraana.

HJK pelasi lauantaina preseasonin toisen kv-pelinsä, kun se matkusti Osloon Vålerengan vieraaksi. Vålerenga on pelannut kolme kautta putkeen Mestarien liigan liigavaiheessa, joten vastus oli äärimmäisen kova.

Heti pelin alussa Klubi sai hyvän maalipaikan, kun Lacee Bethea pääsi laukomaan hyvästä paikasta. Veto suuntautui kuitenkin ohi maalipuiden. Hetkeä myöhemmin Siiri Forsström torjui hyvin, kun Vålerenga pääsi yrittämään maalintekoa puolittaisesta läpiajosta.

Pelin avausmaali syntyi 20. minuutin pelin jälkeen, kun Vålerenga pääsi rokottamaan keskityksen jälkeen Marie Moen Preusin laukauksella alakulmaan. Kolme minuuttia myöhemmin kotijoukkue onnistui uudestaan, kun kulmapotkun jälkitilanteesta Eline Heggin keskitys painui takakulmaan.

0–2-tappioasemassa Klubi pääsi peliin entistä paremmin mukaan, ja ensimmäinen jakso mentiin lievässä HJK:n hallinnassa. Saldona mm. kuusi kulmapotkua ja yksi hylätty maali rikkeen takia.

Toisen jakson alussa Annika Laihanen torjui Vålerengan vaarallisen maalipaikan hyvin, mutta muuten toinen jakso meni varsin hyvin Klubin lievässä hallinnassa.

Kavennusmaali syntyi vajaan tunnin kohdalla. Sofia Eranka eteni laidallaan ja keskitys tavoitti Iiris Holmströmin, joka ohjasi pallon maaliin. Näin tulostaululle vaihdettiin lukemat 1–2.

Hetkeä myöhemmin Holmström oli onnistua jälleen, mutta maalivahti torjui hyvin alakulmaan suuntautuneen laukauksen. Myös Eranka oli lähellä maalintekoa, kun Kerttu Sarelius vapautti hänet puolittaiseen läpiajoon.

Pelin loppua kohden HJK haki hyvällä itseluottamuksella tasoitusta, eikä Vålerenga päässyt juurikaan enää hyökkäämään kunnolla. Pelin lopussa HJK sai vielä hyvää painostusta aikaiseksi, mutta tällä kertaa maaleja ei enempää syntynyt, ja Vålerengalle voitto maalein 2–1.

– Todella kova ja tasainen ottelu. Harmittaa häviö, mutta olen todella ylpeä siitä, miten pelaajat tänään pelasivat sekä paransivat otteluaan sen edetessä. Toinen jakso oli kokonaisuudessaan meiltä hyvä, ja pystyimme luomaan hyviä paikkoja sekä ylipäätään parempia etenemisiä, päävalmentaja Jonne Kunnas kommentoi ottelua.

– Ottelu tarjosi juuri sitä, mitä tähän talveen haimme: kovatasoisen ottelun vakituista Mestareiden liigan liigavaiheen joukkuetta vastaan. Vaikka tulos jäi tappioksi, olemme kokonaisuudessaan selvästi oikealla tiellä. Olen ylpeä pelaajista ja siitä, miten he ovat koko talven painaneet hommia, Kunnas lisää.

VIF–HJK 2–1 (2–0)
21min 1-0 Preus
25min 2-0 Hegg
60min 2-1 Holmström

Kokoonpano:
Siiri Forsström (45′ Annika Laihanen)
Maaria Roth
Edit Mare
Noora Karvonen (55′ Juulia Grönlund)
Nora Heroum (65′ Juulia Sarkki)
Minea Lassas
Lacee Bethea (88′ Anelma Lahikainen)
Reetta Suomela (55′ Sofia Eranka)
Iiris Holmström (82′ Hannah Chance)
Sofia Jahnukainen (65′ Kerttu Sarelius)
Miho Kamogawa