Sunnuntaina vieraaksi Vantaalle

HJK kohtaa seuraavassa liigaottelussaan PK-35 Vantaan Myyrmäessä klo 18:30.

Klubilla on tältä viikolta jo takanaan Suomen Cupin välieräpaikan varmistanut ottelu HJS:ää vastaan.

– Cup-ottelun jännitysnäytelmästä on palauduttu, ja kyllä se maali sieltä saatiin vielä viime hetkillä. Se on luonut uskoa siihen, että kykenemme voittamaan ja uskomaan omaan juttuumme, päävalmentaja Arttu Heinonen muistelee tiistain ottelua.

Sunnuntain vastus PK-35 Vantaa taisteli myös omalla tahollaan paikasta neljän parhaan joukkoon, mutta vantaalaisilla se jäi haaveeksi.

– PK-35 Vantaa joutui vieraskentällä Åland Unitedia vastaan jatko-otteluun ja lopulta rangaistuspotkuille. He kokivat katkeran tappion upean taistelun jälkeen noustuaan jopa kolme kertaa tasoihin, Heinonen kertoo PK-35 Vantaan viimeisimmästä ottelusta.

– Ottelu oli tasainen kamppailu kahden laatujoukkueen välillä, ja varmasti matkustaminen sekä tappio verottavat jonkin verran heidän valmistautumistaan meitä vastaan, Heinonen jatkaa.

HJK:n ja PK-35 Vantaan välinen ottelu kesäkuussa päättyi Klubin kotivoittoon lukemin 3–1.

– Meillä on hyvin muistissa edelliset kamppailut heitä vastaan, ja kotikentällä otimme voiton laatuesityksen jälkeen, Heinonen kertaa.

– PK on pelannut hieman eri muodostelmalla viime otteluissa, ja se tuo mielenkiintoisen lisän tulevaan otteluun, Heinonen tuumii.

Heinonen kertoo, että sunnuntain kohtaamisessa halutaan ehdottomasti pitää kiinni tehokkuudesta.

– Lähdemme jatkamaan viime otteluissa nähtyjen laadukkaiden maalipaikkojen luomista, Heinonen sanoo.

– Myös puolustuspelaamisessa haluamme pitää intensiteetin korkealla ja luoda iltaotteluun hyvän energian ja latauksen, Heinonen lisää.

Terveystilanne HJK:ssa on todella hyvä, ja ainoastaan Annika Laihanen ja Tuuli Enkkilä ovat sunnuntain kokoonpanosta poissa polvivammasta toipuvan Noora Karvosen lisäksi.