Välieräpaikkaa hakemaan Ahvenanmaalle
HJK matkustaa Kansallisen Cupin puolivälierien toiseen osaotteluun Åland Unitedin vieraaksi. Ottelu pelataan sunnuntaina klo 17 Eckerössä.

HJK:lla on takanaan voitokas tammikuu, josta taskuun on jäänyt kaksi voittoa: ensin Kansallisesta Cupista ja sitten kansainvälisestä harjoitusottelusta.
– Alkuvuosi on sujunut kaikkiaan hyvin, ja olemme saaneet vietyä toimintaamme suunnitellusti eteenpäin. Olemme saaneet haluttuja kovia otteluita jo heti alkuvuoteen, ja sama on edessä varmasti myös huomenna, päävalmentaja Jonne Kunnas kertoo.
Ottelut jatkuvat Kansallisen Cupin merkeissä Åland Unitedia vastaan, kun Klubi matkaa saarelle toiseen osaotteluun.
– Ensimmäisessä ottelussa rakennettiin lähtökohdat tähän kohtaamiseen, mutta emme liikaa mieti tätä. Tärkeää meille on saada hyvä tulos, mutta ennen kaikkea viedä pelaamistamme eteenpäin jälleen tällä viikolla, Kunnas linjaa.
– Pallollinen vaihe on ollut monipuolista alkuvuoden peleissä, mutta meidän tulee vielä paremmin tunnistaa yhdessä eri tilanteita ja tarvittavia ratkaisuja. Vastaavasti puolustaessa pallollisen paineistaminen tuotti hieman hankaluuksia edellisessä Åland United -kohtaamisessa. Tämä parani jo viime viikolla AIK:n vieraana huomattavasti, ja tätä on tärkeä pystyä jatkamaan myös tässä ottelussa, Kunnas jatkaa.
Joukkue on matkustanut lauantain aikana Maarianhaminaan, jossa tehdään viimeiset valmistelut huomiseen otteluun.
– Muutamia poissaoloja on nuorten maajoukkueiden osalta, mutta toisaalta saamme kokoonpanoon pienistä vaivoista aiemmin kärsineitä pelaajia, kuten Nelli Kalskeen ja Nora Heroumin, Kunnas kertoo sunnuntain rosterista.
Pakkasen vuoksi Kansallisen Cupin ottelu pelataan alkuperäisestä ajankohdasta ja paikasta poiketen sunnuntaina 7.2. Eckeröhallenissa klo 17. Ottelun näät suorana täältä!


