KTP kukisti HJK Klubi 04:n Kotkassa
HJK Klubi 04 kohtasi lauantaina Kotkan Arto Tolsa Areenalla paikallisen KTP:n. Veikkausliigajoukkue oli terävämpi 2-0-luvuin (0-0).
KTP vs HJK Klubi 04 2-0
Tappioon ei tietenkään voi olla tyytyväinen, mutta kahden maalin tappio Veikkausliigajoukkueelle oli puolustuspelissä selvä parannus reilun viikon takaiseen 0-5 tappioon Gnistanille Suomen Cupissa.
Koronakaranteenien vuoksi nollanelonen oli saanut mahdollisuuden pelata Veikkausliigaan tälle kaudelle noussutta KTP:tä vastaan, kun alkuperäinen vastustaja ei päässyt paikalle. Myös HJK Klubi 04 kärsi edelleen jonkin verran pelaajavajeesta sairauksista toipumisten ja loukkaantumisten vuoksi. Näiden vuoksi joukkueeseen oli nostettu muutama pelaaja A- ja B-nuorista.
HJK Klubi 04:n kokoonpano oli seuraava: Maalissa aloitti Elmo Henriksson, puolustuslinjassa pelasivat oikealta Juho Lehtiranta, Michael Boamah, Johannes Kytilä ja Deni Silverio. Keskikentän pohjalla hääri maaliskuun alussa lainasopimuksen tehnyt Dieudonné Gaucho Debohi (Didí). Tämän yläpuolella pelasivat Agon Sadiku ja Tommi Jäntti. Laitoja miehittivät Daniel Rökman sekä Henri Salomaa.Kärjessä aloitti tuttuun tapaan Kai Meriluoto.
Ensimmäinen puoliaika
Avausjakson yleisilme oli kohtuullisen varovainen. Isäntäjoukkue piti pelivälinettä hiukan enemmän, mutta todella vaarallisia maalintekopaikkoja oli molemmilla vähän. KTP:llä oli kuitenkin vaarallisimmat tilanteet. Ensimmäiset 10 minuuttia olivat kotkalaisten hallintaa, ja joukkue saikin pari kulmapotkua. Niistä 6. minuutilla tullut jälkimmäinen oli suhteellisen vaarallinen; Assier Arranzin antama kulma suuntautui matalana maalin etualueelle, josta KTP-hyökkääjä jatkoi pelivälineen kohti nollanelosen maalin takakulmaa. Toppari Johannes Kytilä oli kuitenkin sijoittunut hyvin ja puski pallon pois.
Vähitellen myös nollanelonen pääsi paremmin peliin mukaan. Paremman pallonhallinnan kautta syntyi myös muutama tilanteen puolikas. Ensiksi 19. minuutilla Tommi Jäntti eteni vasemmalta laidalta boksin sisään ja sain jalan vapaaksi; KTP-puolustaja sai kuitenkin viime hetkessä jalan eteen, ja näin laukaus jäi kimmokkeen vuoksi voimattomaksi, ja maalivahti Anton Lepolalla oli helppo työ vangita pallo. Hetkeä myöhemmin isännillä oli oiva tilanne: Matias Tamminen pääsi pitkän pystysyötön jälkeen oikealta läpi. KTP-hyökkääjä eteni oikealta boksin sisään ja laukoi noin 10 metristä. Nollanelosen maalivahti Elmo Henriksson tuli kuitenkin erinomaisesti vastaan ja torjui jalallaan laukauksen.
Myös seuraava vaarallinen paikka suuntautui HJK-maalia kohti, vaikka tilanteen järjestivät osittain nollanelosen omat pelaajat. KTP:llä oli rauhallinen hyökkäys, jonka seurauksena Antti Mäkijärvi pääsi keskittämään vasemmalta läheltä HJK-boksin reunaa. Kova, takaviistoon lähtenyt matala keskitys oli noin 6–7 metrissä, kun nopeassa liikkeessä ollut Didí yritti putsata pallon väljemmille vesille. Peliväline suuntautui valitettavasti suoraan kohti omaa maalia. Henriksson kuitenkin venytti jälleen erinomaiseen reaktiotorjuntaan jalallaan miltei maaliviivalta.
Muutama minuuttia ennen taukoa nollanelosella oli tilanteen aihio, josta olisi voinut kehittyä maalipaikka. Nollanelosen pelaajat eivät kuitenkaan pystyneet hyödyntämään isäntien puolustuksen pahaa virhettä: Ensiksi toppari Mohamadou Sissoko antoi harhasyötön avatessaan peliä. Henri Salomaa pääsi etenemään miltei boksin sisään, mutta KTP-puolustus reagoi tilanteeseen nopeasti. Oikealla puolella olisivat olleet sekä Kai Meriluoto ja Daniel Rökman vapaina, mutta Salomaa ei näitä huomannut. Jälkitilanteesta pääsi vielä Tommi Jäntti etenemään vaarallisesti boksin sisään, mutta pallokontrollin menetys pilasi mahdollisuuden. Enempää vaaratilanteita ei nähty enää kummassakaan päädyssä, joten tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.
Toinen puoliaika
Toinen puoliaika oli kaikkiaan nollaneloselta heikompi kuin avausjakso. Pallonhallinta heikkeni, hyviä maalintekopaikkoja ei juurikaan ollut ja puolustuksessa oli enemmän epävarmuutta kuin ensimmäisellä puoliajalla.
Päävalmentaja Mika Väyrynen vaihtoi tauolla kolme pelaajaa. Veräjän suulle tuli avausjaksolla varmasti pelannen Henrikssonin tilalle Mathias Ahlblad. Kenttäpelaajista B-juniori-ikäinen Liam Möller tuli keskikentälle Tommi Jäntin tilalle ja Kailash Bhandari oikeaksi puolustajaksi Juho Lehtirannan paikalle.
Isäntien ensimmäinen vaarallinen tilanne tuli jo muutaman minuutin pelin jälkeen. Kimi Kolsi antoi vapaapotkun vasemmalta puolelta, noin 12 metriä päätyrajalta. Yläkierteinen potku suuntautui kohti takatolpan aluetta. Sinne liikkunut Assier Arranz pääsi vapaasti yrittämään maalintekoa pienestä kulmasta. Ahlblad oli kuitenkin valppaana ja ehti vedon eteen.
Tunnin kohdalla isännillä oli taas muutama paikka, joista viimeinen johti avausosumaan. Ensiksi Kolsi oli murtautumassa boksin sisällä oikealta läpi, mutta Johannes Kytilän oikea-aikainen taklaus pelasti tilanteen. Seuranneesta maalipotkusta vierasjoukkue menetti pallon miltei välittömästi. Tästä ei syntynyt vaaratilannetta, mutta KTP sai pitkän pallonhallinnan jälkeen pelattua pelivälineen vasemmalta puolittaisella keskityksellä nollanelosen maalin etualueelle. Nollanelosella oli riittävästi puolustajia paikalla, mutta flipperi-sähläyksen – pallo osui pienestä kulmasta ylärimaan – jälkeen Aleksi Tarvonen pääsi ohjaamaan pelivälineen maaliin.
Samassa yhteydessä Väyrynen teki neljä vaihtoa: Keskikentältä poistuivat Didí ja Sadiku, joiden tilalle tulivat Chris James ja B-ikäinen Niilo Kujasalo. Rico Finnäs puolestaan korvasi puolustuksessa Deni Silverion ja Samuel Anini Jr. oikealla laidalla Daniel Rökmanin.
Peli pysyi kuitenkin isäntien hallinnassa. 69. minuutilla KTP siirtyi jo kahden maalin johtoon. Aleksi Tarvonen eteni puolinopeassa hyökkäyksessä vasemmalta ja leikkasi keskelle. Noin 20 metriä ennen maalia hän syötti muutama minuutti aiemmin vaihdosta sisään tulleelle Matias Lindforsille. Täysin vapaana ollut KäPa-kasvatti eteni boksin sisään ja ampui pelivälineen noin 7 metristä maalin etuyläkulmaan ohi voimattoman Ahlbladin.
Väyrynen hyödynsi ystävyysottelun normaalia väljemmät vaihtosäännöt ja vaihtoi vielä viimeiseksi vartiksi Michael Boamahin tilalle B-ikäisen Rony Janssonin. Viimeisen 10 minuutin aikana vierasjoukkueella oli muutama puolittainen tilanne kaventaa ottelu. Näistä vaarallisin oli Aninin terävä laukaus alakulmaa kohti 81. minuutilla. Kun Klubi ei hyödyntänyt paikkojaan, joukkueen viimeiseksi tilastomerkinnäksi jäi Rico Finnäsin varoitus muutama minuutti ennen loppua.
Päävalmentaja Mika Väyrynen antoi tappiosta huolimatta kiitosta joukkueelleen.
– Kokonaisuutena pystyimme parempaan kuin edellisessä pelissä Gnistania vastaan. Tiesimme haasteen olevan kovan, kun on liigajoukkue vastassa. Silti pallollisessa pelissämme oli hetkiä, kun olisi pitänyt pystyä aiheuttamaan vastustajalle enemmän ongelmia ja luoda enemmän uhkaa vastustajan maalille.
– Positiivinen asia oli myös saada peli vastustajaa vastaan, joka pelaa hyökätessä erilaisella muodolla kuin mitä olemme kohdanneet tähän asti pelatuissa peleissä. Näin meidän piti löytää uusia ratkaisumalleja puolustettaessa, Väyrynen analysoi ottelun antia.
HJK Klubi 04:n seuraava ottelu on Tammisaaressa lauantaina 20.3. klo 15.00. Vastassa on harjoituspelissä Ykkösen EIF.
KTP vs HJK Klubi 04 2–0 (0–0)
62. 1-0 Aleksi Tarvonen
69. 2-0 Matias Lindfors
HJK Klubi 04:n kokoonpano: Henriksson (46. Ahlblad) – Lehtiranta (46. Bhandari), Boamah (73. Jansson), Kytilä, Silverio (63. Finnäs) – Didí (63. Kujasalo), Jäntti (46. Möller), Sadiku (63. James) – Salomaa, Rökman (63. Anini Jr.), Meriluoto