Valmiina, paikoillanne – pelaa!

Pitkän koronarajoituksista johtuneen kilpailutauon jälkeen HJK:n joukkueissa on tällä viikolla nähty harvinaisen onnellisia kasvoja.

HJK Juniorit. Photo: © Mira Lönnqvist

Ensimmäiset juniorijoukkueiden sarjapelit on jo pelattu ja loputkin pääsevät kilpailujen makuun piakkoin. Tiukat terveysturvaohjeet ovat yhä voimassa, mutta pelien tuoma riemu loistaa silti kauas. Sarjakauden alku tuo Klubin pelaajille jälleen uusia kasvun ja kehittymisen paikkoja. Ikäluokasta ja tasosta riippuen otteluilta haetaan erilaista oppia.

– Kaupunginosajoukkueiden tavoitteet ovat hyvin moninaiset. Osa joukkueista on kilpaorientoituneita ja osalle tavoitteena on harrastaa liikuntaa ja pelata kavereiden kanssa.  Kaikkiin otteluihin lähdetään kuitenkin tasosta riippumatta oppimaan, kehittymään ja pitämään hauskaa, valmennuspäällikkö Emma Järvinen painottaa hymy herkässä.

Klubin nuorimpien joukkueet lähtevät hakemaan sarjakaudella kokemusta ottelutapahtumista. Tavoitteena on, että jokainen lapsi pääsisi pelaamaan ottelussa, ja voisi näin turvallisesti tutustua kilpailun tuomiin onnistumisen tunteisiin ja haasteisiin. Samalla opetellaan yhdessä nauttimaan kilpailusta. Kohti nuoruusvaihetta edetessä kaupunginosajoukkueiden pelikauden tavoitteet muuttuvat joukkuekohtaisiksi, juuri oman joukkueen pelaajien tasoa vastaaviksi.

HJK:n Akatemiajoukkueet tavoittelevat pelikaudella joukkueena ja yksilönä pelaamisen kehittymistä sekä menestystä sarja- ja turnauspeleissä seuran pelimallin mukaisella tavalla.

– Akatemiajoukkueissa kehittämisen keskiössä ovat innokkuuden, motivaation ja itseluottamuksen kasvattaminen oppimalla arjen harjoitusten ja pelien kautta joukkueena ja yksilönä pelaamisen taitoja. Näin pelaajiamme johdatetaan kohti edustusjoukkueitamme ja kansainvälisiä kenttiä, akatemiajohtaja Hans Lahti selventää ja naurahtaa:

– Toki meistä jokaisella on melkoinen kilpailun kaipuu ja voitontahto etenkin näin pitkän tauon jälkeen. Eiköhän sekin tule näkymään kentällä.

Tsemppiä peleihin Klubi!