Henriksson ja Raitanen jatkosopimuksiin – molempien lainapesti IFK Mariehamnissa jatkuu

Kaksikon sopimukset HJK:ssa kestävät nyt kauden 2024 loppuun.

Elmo Henriksson torjui IFK Mariehamnin maalilla päättyneellä kaudella.

Maalivahti Elmo Henriksson sekä toppari Patrik Raitanen pelaavat tulevan Veikkausliiga-kauden lainasopimuksella IFK Mariehamnin riveissä. 19-vuotias Henriksson ja 21-vuotias Raitanen edustivat saarelaisia lainasopimuksella jo päättyneellä kaudella, ja seurat sopivat nopeasti lainasopimusten jatkamisesta. Samalla kaksikon sopimusta HJK:ssa on jatkettu kauden 2024 loppuun.

Kirkkonummelta lähtöisin oleva Henriksson murtautui miesten peleihin kaudella 2021 HJK Klubi 04:n riveissä. Isokokoinen maalivahti pelasi mukiinmenevän kauden, vaikka Nollanelonen tippuikin niukasti Ykkösestä kauden päätteeksi.

Henriksson treenasi kauden jälkeen HJK:n edustusjoukkueen mukana, mutta Veikkausliiga-debyytti tapahtui lopulta IFK Mariehamnissa, johon Henriksson lainattiin tammikuussa. Henrikssonin ensimmäinen kausi pääsarjatasolla oli onnistunut: nuorukainen jätti kokeneemman Yann Fillionin kakkosvahdiksi ja kantoi torjuntavastuun 18 ottelussa, joissa nollapelejä kertyi neljä.

– Kiva jatkaa tutussa ympäristössä toinenkin vuosi. Viime kausi oli omalta osaltani positiivinen, ja oli hienoa pelata pitkä kausi liigassa ja saada sitä kautta tärkeää kokemusta. Tavoitteena on pelata ensi vuonna hyvä sekä ehjä kausi ja tietenkin parantaa omia otteita entisestään, kommentoi Henriksson.

Raitanen on ehtinyt jo nuoresta iästään huolimatta kiertämään maailmaa. Porilaisesta FC Jazzista ponnistanut toppari siirtyi jo 16-vuotiaana Liverpoolin akatemiaan, josta tie vei Hollannin ja Italian kautta Klubiin elokuussa 2021. Raitanen pelasi syyskauden Ykkösessä HJK Klubi 04:n riveissä ja nousi talvella edustusjoukkueen miehistöön. Toppari pelasi kolmessa edustusjoukkueen harjoitusottelussa ennen lainasiirtoaan IFK Mariehamniin.

Raitanen sai miesten pelejä vyölleen jo kaudella 2019–20 Hollannin pääsarjassa, mutta päättynyt Veikkausliiga-kausi oli ensimmäinen täysi kausi pääsarjatasolla. Raitanen kärsi kesällä ikävästä olkapäävammasta, mutta debyyttikausi Veikkausliigassa kerrytti lopulta kokemusta 13 ottelun verran.

– Olen iloinen, että pääsen jatkamaan tutussa ympäristössä, jossa olen ottanut tärkeitä kehitysaskelia, ja ennen kaikkea saan vähän kaivattua jatkuvuutta uralleni. Olen viihtynyt Maarianhaminassa hyvin, ja minulla on vain hyvää sanottavaa seurasta sekä staffista, joten odotan ensi kautta innolla, toteaa Raitanen.

– Päättyneeseen kauteen olen ihan tyytyväinen. Pystyin pelaamaan omalla tasollani ja parantamaan peliäni kauden mittaan. Alkukauden loukkaantumiset jäivät kuitenkin hieman hampaankoloon, joten tavoitteeni on pysyä ensi kaudella ehjänä. Tärkeintä on päästä pelaamaan ja sitä kautta näyttämään osaamistani – tuleva Veikkausliiga-kausi ei ole enää ensimmäiseni, joten olen valmis ottamaan isompaa roolia.

Patrik Raitanen on valmis ottamaan isompaa roolia IFK Mariehamnin alakerrassa.