HJK:n pitkä kotitaika päättyi – KuPS otti pisteet 1-2 -tuloksella

HJK oli tehnyt keskiviikkoiseen Mestareiden liigan kamppailuun verrattuna viisi muutosta avaukseen. 

Maalissa aloitti Wallén, puolustuksessa Rafinha, Kärkkäinen, Ojala, Sumusalo, keskikentällä Fowler, Medo, Bah ja Westö sekä kärjessä Zeneli ja pitkästä aikaa liigamiehistön mukana ollut Pelvas.
Ottelun ensimmäisillä minuuteilla ei ihmeitä nähty. HJK piti palloa ja KuPS puolusti tarkkaan. Muun muassa Medo ja Rafinha pääsivät kertaalleen yrittämään laukausta.
Johtomaali syntyi 19. minuutilla, kun keskitystilanteessa KuPS-puolustus joutui rikkomaan Dawda Bah’ta. Tuomiona rangaistuspotku, jonka Erfan Zeneli laukoi komeasti maaliin.
KuPS ei taipunut takaiskusta vaan heräsi taistelemaan. Kärjessä Dickson oli odotetun vahva ja vaarallinen. Tasoitus syntyi HJK:n kannalta epäonnisen purkuyrityksen jälkeen. Dickson sai pallon yllättäen 30 metrissä ja pääsi ajamaan HJK:n rangaistusalueelle. Hän kiersi topparin ja vastaan tulleen Wallénin ja sijoitti pallon maaliin.
Ensimmäisellä jaksolla ei muita huippuvaarallisia tilanteita nähty kummassakaan päässä. 
Tauolla HJK vaihtoi pois Erfan Zenelin ja hänen tilalleen Danny Hoesenin.
Toinen jakso sujui pitkälti jälleen HJK:n pitäessä palloa ja KuPSin luottaessa vastahyökkäysvoimaan.
61. minuutin kohdalla HJK pääsi lähelle. Pitkästä aikaa HJK:n kokoonpanossa esiintynyt Akseli Pelvas pääsi kääntymään KuPS:n rangaistusalueen vasemmalla laidalla, asetteli ja laukoi kovan pommin vasemman tolpan yläosaan.
Tilanteen jälkeen HJK suoritti toisen pelaajavaihtonsa. Pois tuli Johannes Westö, tilalle Sebastian Sorsa.
Kesken HJK:n painostuksen KuPS yllätti toistamiseen. Miikka Ilon onnistui ajamaan HJK:n rangaistusalueelle vasemmalta puolelta. Toiselta puolelta löytyi Petri Oravainen, joka siirsi pallon viereen Dicksonille. Tämä ei erehtynyt vaan sijoitti pallon ohi Wallénin. KuPS siirtyi yllätyksen saattelemana 1-2 -johtoon.
Tunteen kiihtyivät loppua kohden. 75 minuutin kohdalla KuPS-valmentaja Esa Pekonen ja Rafinha ottivat yhteen KuPS:n vaihtopenkin tuntumassa. Esa Pekonen pyysi omaa ylireagointiaan myöhemmin lehdistötilaisuudessa anteeksi. Kortti ei tilanteessa heilunut, vaan erotuomari Jouni Hyytiä selvitti tilanteen keskustelemalla.
79. minuutilla Antti Muurinen haki lisää voimaa kentälle vaihtamalla toppari Pyry Kärkkäisen Aki Riihilahteen. Se ei kuitenkaan auttanut, vaikka HJK:lle puolittaisia paikkoja syntyi viimeisellä kympillä rutkasti.
Lisätakaisku oli vielä Sebastian Sorsan loukkaantuminen, jonka takia HJK joutui pelaamaan lopun vajaalla. Sorsan vamman vakavuudesta ei vielä lauantaina ollut tarkempaa tietoa.
KuPS voitti lopulta 1-2 ja siirtyi samalla sarjan toiselle sijalle  24 pisteeseen kuuden pisteen päähän HJK:sta. Honka tulee kolmantena pisteen päässä KuPSista. Honka pelaa oman 14. kierroksen ottelunsa sunnuntaina, ja saa mahdollisuutensa nousta takaisin toiseksi.
HJK-KuPS 1-2 (1-1)
19′ Zeneli rp.1-0
26′ Dickson 1-1
66′ Dickson 1-2