Muurinen: ”Joukkueessa mielenkiintoinen tilanne”

Joukkue on harjoitellut pääosin kahdesti päivässä Talin jalkapallohallin uumenissa. Ryhmä on vielä kohtalaisen pieni, mutta asenteeseen ja vauhtiin treenikentällä päävalmentaja Antti Muurinen on tyytyväinen.
– Tilanne verrattuna esimerkiksi viime vuoteen on nimenomaan treeniringin laajuden osalta hyvin erilainen. Asennetta ja vauhtia on kuitenkin löytynyt. Treeneissä on ollut mielestäni täysin samankaltainen intensiteetti kuin edellisinä vuosina, päävalmentaja kertoo.
Muutos pelaajistossa on ollut suuri. Siksi perjantaina alkava Liigacup näyttääkin päävalmentajan mielestä etukäteen erittäin mielenkiintoiselta.
– Peli tietenkin piristää kaikkia, mutta mielenkiinto kohdistuu varmasti meidän uusiin pelaajiimme ja siihen, miten uusi ryhmä nivoutuu kentällä yhteen. Taktisesti on vielä tässä vaiheessa vaikea lähteä pelejä analysoimaan, mutta katse keskittyy pelaajien henkilökohtaisiin peliesityksiin. Tästä eteenpäin pelejä tuleekin kerran viikossa.
Monelle pelaajalle, erityisesti HJK:n omille nuorille, tuleva kevät tulee olemaan hyvä näytön paikka ja haaste. Viime vuonna samankaltaisen tilaisuuden käytti hyväkseen esimerkiksi Alex Ring.
Muutosten jäljiltä kentältä löytyisi tilaa.
– Kyse on enää siitä, kuka haluaa ja kuka pystyy käyttämään oman tilaisuutensa. Vastuuta on tarjolla. Kynnys esimerkiksi Robin Lodille, Joel Pohjanpalolle ja Nikolai Alholle tulla joukkueeseen on varmasti matalampi tänä vuonna kuin yleensä, Muurinen sanoo.
– Ainakin treeneissä nuoret ovat olleet pirteitä ja esittäneet lupaavia otteita.
Mutta myös kokemusta tarvitaan, ja siksi Muurinen onkin erittäin tyytyväinen Antti Okkosen mukaantuloon. 29-vuotias keskikenttä liittyi HJK:n ryhmään ensin tammikuun ajaksi ja myöhemmin, ellei ihmeitä tapahdu, ainakin yhden vuoden sopimuksella.
– Suke on ollut selvä piristys. Hän on pallollisena ollut hyvä ja tuo rutiinillaan selkeästi lisää ulottuvuuksia keskikentälle. Hän on myös tullut hyvin joukkueeseen mukaan, vaikka toistaiseksi joutuukin matkustamaan tänne Kouvolasta.
HJK ja FC Lahti kohtaavat Liigacupin avausottelussa perjantaina Talin jalkapallohallissa. Peliä ei ole vielä pukukopissa sen suuremmin pohdiskeltu, mikä Muurisen mukaan on oikeastaan hyvä juttu. Jokainen voi lähteä peliin kohtalaisen vapaasta tilanteesta.
– Tavoitteena on saada vuoden ensimmäinen peli jätkille alle ja ammentaa suorituksesta oppia. Tässä on kuitenkin vielä lukuisia pelejä tulossa ennen niin sanottuja tärkeitä otteluita, Muurinen miettii.