Otteluennakko: FC Inter – HJK 26.7.



HJK:n tie vie lauantaina Turkuun. Eurohuuman jälkeen edessä on paluu kotimaan kentille, kun vastaan asettuu sarjassa yhdeksäntenä lymyilevä FC Inter. Klubille ottelu on jälleen mahdollisuus repiä eroa sarjan kärjessä turvallisemmaksi, mutta tärkeiden europelien keskelle osuvasta ottelusta ei ole odotettavissa ilmaisia pisteitä. Tunnelma joukkueessa on keskiviikon komean 2-1 -voiton jäljiltä loistava.

– Helppo sanoa, että fiilikset ovat tosi hyvät. Vastassa oli kova joukkue ja menimme jatkoon. Ensimmäinen pari eurocupeissa on aina sellainen koetinkivi. Tässä vaiheessa meillä oli vielä hävittävää, jatkossa melkein pelkkää voitettavaa. Nyt pääsemme pelaamaan unelmista. Olemme voitetun otteluparin päässä lohkovaiheesta, hehkutti päävalmentaja Mika Lehkosuo.

Sitä ennen katseet kääntyvät kuitenkin Interiin. Joukkueen keskittyminen ei saa herpaantua kovasta otteluruuhkasta huolimatta ja keskiviikkona levänneiden pelaajien täytyy olla parhaimmillaan, jotta pisteet matkaavat Helsinkiin. Edellisenä viikonloppuna joukkue pelasi samalla tavalla Veikkausliigaottelun europelien välissä, silloin sarjakakkonen SJK kaatui komeasti 2-0.

– Viimeksi onnistuimme keskittymisessä Veikkausliigan peliin. Peli-ilmeemme oli SJK:ta vastaan tunnin ajan todella hyvä. Sitä lähdemme hakemaan uudestaan. Kentällä nähdään pelaajia, jotka eivät europeleissä hirveästi ole pelanneet ja heistä tavallaan kuvastuu joukkueen tila. Joku on varmasti pettynyt, kun ei päässyt pelaamaan ja tämä on heille hyvä sauma näyttää osaamistaan ja henkistä kanttiaan. Pienet henkilökohtaiset pettymykset on mahdollista kääntää energiaksi itsensä ja joukkueen hyväksi. Toivottavasti näemme taas positiivisen reaktion, nyt tietenkin pelataan myös seuraavien europelien avauskokoonpanon paikoista, totesi Lehkosuo.

Inter on vuosien varrella ollut HJK:lle vaikea vastustaja kotikentällään. Tämän vuoden ensimmäinen kamppailu päättyi Klubin 2-0 -voittoon Mikael Forssellin ja Mac Kandjin maalatessa, mutta sitä ennen HJK ei ollut vienyt täysiä pisteitä mukanaan Interin vieraana sitten vuoden 2006. Turkulaisten kausi ei ole sujunut odotusten mukaisesti, mutta Lehkosuo uskoo kamppailun olevan haastava.

– Inter on kotikentällään ollut aika vahva, mutta vieraissa pisteitä ei ole kertynyt. Vaikka he ovat pelanneetkin ihan hyvin, pistepotti ei ole vieraskentällä kasvanut. Kotikentällään he ovat suoriutuneet kohtuullisen hyvin, sekä pelillisesti että pisteiden valossa. Job Dragtsma on aina osannut organisoida joukkueensa hyökkäyspelaamisen hyvin ja heillä on hyviä, vaarallisia pelaajia. Meidän täytyy pystyä puolustamaan tiiviisti, etenkin toppareidemme edessä olevaa aluetta, jota he yrittävät ylimiehittää sisään leikkaavilla laitapelaajilla. Hyökkäyspelaamisemme pitää olla monipuolista, kuten se on viime aikoina ollutkin. Haluamme pystyä ratkaisemaan niin vastahyökkäyksistä kuin hitaammistakin hyökkäyksistä. Elementit ovat olemassa, täytyy vain onnistua iskemään samaan tapaan kuin SJK:ta vastaan.

Joukkueen loukkaantumistilanne on hyvä. Alex Lehtinen ja Mikko Viitikko palasivat torstaina kentille Klubi 04:n paidassa, ja ovat jälleen myös edustusjoukkueen käytettävissä. Ainoa varma poissaolija on edelleen Obed Malolo, mutta kovilla pelaajat tiukassa otteluputkessa silti ovat.

– Kyllä tässä jotkut pelaajat aika kovilla ovat peliruuhkan ja pienten kolhujen vuoksi. Varsinaisia poissaoloja ei kuitenkaan ole, kertoi Lehkosuo.

Inter – HJK lauantaina 26.7. kello 17.00 Veritas Stadionilla Turussa.