Karvaan makuinen tasapelipiste JyPK:stä

HJK ei onnistunut tappamaan peliä ja kärsi kauden neljännen pistemenetyksen.

Ottelun ensimmäinen puoliaika sujui pitkälti Klubin hallinnassa. HJK pystyi ohittamaan useamman kerran JyPK:n prässin ja löytämään tilat vihreiden kenttäpuoliskolta. Jyväskyläläisten elekieli oli ajoittain jopa turhautunutta, kun Klubipelaajat onnistuivat hienoilla painopisteen vaihdoilla jouksuttamaan vierasjoukkuetta.

Klubilla oli ensimmäisellä jaksolla useita maalintekopaikkoja, mutta viimeisen kolmanneksen ratkaisut jättivät vielä parantamisen varaa. Viimein 38. peliminuutilla Mimmi Nurmela iski pallon vasempaan ylänurkkaan Elina Myllymäen syötöstä. Myös JyPK:lla oli ensimmäisellä jaksolla muutama puolittainen paikka kommunikaatiokatkosten johdosta, mutta tauolle mentiin Klubin 1-0 johdossa.

Toisen jakson alku oli vielä hyvää pelaamista Klubilta, mutta pian alkoi vaihe, jolloin joukkueen tekemisen taso hieman notkahti. HJK pystyi kuitenkin kääntämään tämän uudestaan ja sai ottelusta momentumia, jolloin pelin olisi voinut tappaa. JyPK onnistui kesken Klubin hallinnan tasoittamaan pelin. HJK vei vielä ottelun lopussa paineen väkisin JyPK:n puolelle, mutta maalia ei saatu aikaan hyvistäkään yrityksistä huolimatta.

– Meidän pelaamisessa oli tänään paljon hyvää, mutta pelin taso ei voi tippua näin paljon ottelun sisällä. Emme ehkä olleet riittävän hyviä viimeisellä komanneksella ja meidän olisi pitänyt pystyä tekemään enemmän maaleja, sillä etenemispaikkoja sekä tilanteita oli paljon, kertoo päävalmentaja Joonas Rantanen.

HJK – JyPK 1-1 (1-0)
38. Mimmi Nurmela
74. Lavdije Begolli

Kokoonpano:
Anna Koivunen
Nea Lehtola
Mimmi Nurmela
Maaria Roth
Linda Ruutu
Emmaliina Tulkki (78. Essi Sainio)
Annika Huhta
Hanna Ruohomaa (69. Eveliina Parikka)
Ashley Riefner
Elina Myllymäki (87. Vilma Hakala)
Jutta Rantala

Vaihtopelaajat: Rosenström, Alakomi, Rinkinen ja Auvinen