Klubi sopimukseen Joanna Tynnilän kanssa
Vantaan Jalkapalloseurassa uransa aloittanut ja pitkään Tikkurilan Palloseuraa edustanut Joanna Tynnilä siirtyy Klubiin kauden 2022 kattavalla sopimuksella.
TiPS:n kahdesti perättäin Kansallisen Liigan hopealle auttanut toppari Joanna Tynnilä (s. 2001) oli joukkueen kantavia voimia myös päättyneellä kaudella pelaten Kansallisessa Liigassa kaikki TiPS:n ottelut alusta loppuun saakka.
Suomea puolustaja on edustanut vuoden 2018 U17 MM-kilpailuissa Uruguayssa.
HJK:n päävalmentaja Jonne Kunnas on tyytyväinen Tynnilän liittyessä vahvistamaan Klubin puolustuslinjaa.
– Olen iloinen, että Joanna liittyy mukaan jo entuudestaan vahvaan ryhmäämme. Hän on jo ikäisekseen kokenut liigapelaaja, joka sopii pelaajana erinomaisesti tapaamme pelata ja tuo paljon lisää osaamista puolustuslinjaamme. Pallollisena hän on erittäin vahva pelaaja pelin eri vaiheissa, joka pystyy myös johtamaan puolustuslinjaa puolustaessamme. Hän on erittäin fiksu ja tavoitteellinen pelaaja, joka ottaa kehityksessään varmasti vielä lisää askelia eteenpäin tarjoamassamme ympäristössä, Kunnas kommentoi.
Tynnilä liittyy Klubiin kunnianhimoisena.
– Siirryin Klubiin, sillä ympäristö vaikuttaa todella laadukkaalta. Olosuhteet ovat hyvät ja ympärillä on motivoituneita pelaajia. Lisäksi haluan olla myös ensi kaudella taistelemassa Suomen mestaruudesta.
Tavoitteistaan Tynnilä kertoo avoimesti:
– Haluan jossain vaiheessa uraani päästä pelaamaan ulkomaille sekä Suomen A-maajoukkueeseen. Ensi kaudella tavoitteenani on kehittyä henkilökohtaisesti, monipuolistaa omaa pelaamistani sekä fyysisiä ominaisuuksiani ja tietysti omalla panoksellani auttaa joukkuetta voittamaan mestaruuden.
Tervetuloa Klubiin Joanna!