Naisten Liigacup: Klubille neljäs LC-voitto putkeen!

HJK ja Honka kokoontuivat sunnuntaina selvittelemään jälleen välejään Liigacupin merkeissä. Tällä kertaa panoksena turnauksen voitto, sekä kauden ensimmäinen pokaali.

Monien vaiheiden jälkeen voittoon ylsi HJK, joka vei nimiinsä jo neljännen liigacup-voittonsa peräkkäin. HJK:n voittomaalin toisella jaksolla maalasi vaihdosta kentälle tullut Anna Vlasoff komean soolon päätteeksi.

Ottelun avausjakso käynnistyi hieman sekavissa ja hermostuneissa merkeissä. Kumpikaan joukkue ei kyennyt kamppailun alkupuoliskolla saamaan peliään kuntoon, vaan peli oli paikoin roiskimista. Ensimmäisen puoliajan alkuosa meni HJK:n pitäessä palloa ja Hongan yrittäessä vastata nopeilla, pitkillä syötöillä. Jakson loppupuolelle mentäessä Honka pääsi kuitenkin paremmin pallolliseen peliin kiinni.

Ensimmäisen puoliajan ehkä paras tilanne meni FC Hongalle. Keltaisten Henni Malinen teki hyvää juoksua kohti HJK:n maalia ja pääsi Klubi-puolustuksen läpi yksin maalivahti Heidi Foxellia vastaan. Veto suuntautui kuitenkin hyvin sijoittunutta Foxellia kohti.

Tauolle mentiin tasalukemissa 0-0.

Toinen jakso jatkui hyvin pitkälti siitä, mihin se jäi. Jakson alkupuolella Klubi sai pienen hallintajakson, mutta pian palattiin jälleen tasaiseen vääntöön.

Toisenkin jakson paras tilanne toistaiseksi meni Hongalle. Hongan Kaisa Ranki pääsi siirtämään pallon vetopaikkaan n. 25 metrin päässä maalista. Tulinen veto leijaili HJK:n onneksi vain ylärimaan.

Ottelun avausmaali tuli toisen jakson keskivaiheilla. Vaihdosta kentälle tullut Anna Vlasoff pääsi ajamaan vasemmalta laidalta kahden Honka-puolustajan ohi ja pääsi rangaistusalueelle. Vlasoff painoi määrätietoisesti kohti maalia ja ohjasi pallon n. 6 metristä Honka-maalivahdin vasemmalta puolelta ohi.

Maali jäi ottelun ainoaksi.

 

HJK – Honka 1-0 (0-0)

1-0 Anna Vlasoff ’74

HJK:n kokoonpano:

Heidi Foxell, Kati Hakala, Laura Kivistö, Tiina Saario, Veera Vartiainen, Marianna Tolvanen, Emma Koivisto, Ella Rinta-Filppula, Nora Heroum, Melinda Koivula, Lotta Peitsi.

Vaihtopelaajat:

Maiju Mutikainen, Iida Muinonen, Vera Varis, Anna Vlasoff, Ilona Mikkelä, Marta Huhtamies.

Vaihdot:

46′ Maiju Mutikainen -> Ella Rinta-Filppula
64′ Anna Vlasoff -> Melinda Koivula
84′ Ilona Mikkelä -> Nora Heroum