TiPS–HJK perjantaina Myyrmäessä

HJK jatkaa pelejään Kansallisessa Liigassa perjantaina, jolloin se kohtaa Myyrmäessä Tikkurilan Palloseuran.

Linda Ruutu - HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist

Klubi aloitti liigakauden 2021 viime lauantaina kotikentällään JyPK:iä vastaan. Selkeä hallinta toi 4–1-voiton. Maalinteossa onnistuivat Linda Ruutu kahdesti ja kertaalleen Vilma Hakala ja Silja Jaatinen.

– Se oli meiltä kaiken kaikkiaan hyvä kokonaisuus. Osoitimme kentällä, että olimme parempi joukkue, päävalmentaja Jonne Kunnas summaa avauspelin.

– Olemme kehittyneet siinä, että pystymme etenemään eri kaistoilta ja sitä kautta luomaan maalipaikkoja. Avauspelissä pelasimme myös hyvin linjojen välissä, vaikka vastustaja puolusti tosi syvältä.

TiPS aloitti kautensa myös vahvasti. Vantaalaiset voittivat vieraskentällä PK-35 Helsingin puhtaasti 3–0. TiPS-hyökkääjä Roosa Ariyo viimeisteli pelissä kaksi maalia.

–TiPS kuuluu tälläkin kaudella sarjan kärkijoukkueisiin. Pelaamisessa on paljon samaa kuin viime vuonna, mutta toki siihen on pieniä viilauksia tehty. Heillä on jokaiselle osa-alueelle laittaa laatua kentälle, Kunnas pohtii.

Viime kaudella HJK ja TiPS kohtasivat liigassa kahdesti. Helsingissä peli päättyi 0–0 ja Vantaalla TiPS:n 3–0-voittoon.

– Isossa kuvassa tietysti menneet ovat menneitä ja molemmat joukkueet ovat muuttuneet viime kaudesta.  Tasainen ja hyvä laatuinen peli on ihan varmasti tulossa. Maalipaikkoja tuskin nähdään paljon, joten tehokkuutta pitää löytyä paikoissa.

Ottelu pelataan poikkeuksellisesti Myyrmäen stadionilla, sillä TiPS ei vielä omalle kotinurmelleen pääse ja Tikkurilan tekonurmi ei liigavaatimuksia täytä.

– Oman lisänsä peliin tuo taas Myyrmäen kentän alusta. Surullista, että Vantaalla ei yhtään jalkapallokenttää saada kuntoon, Kunnas toteaa.

TiPS:n ja HJK:n välinen Kansallisen Liigan ottelu pelataan kello 18.30 Myyrmäen stadionilla ilman yleisöä. Ruutu+ näyttää pelin suorana lähetyksenä.