Otteluraportti: HJK-SJK 3-1 (1-0)
HJK nappasi tärkeät kolme pistettä, kun se kaatoi kotikentällään vaarallisimmaksi kilpakumppanikseen tituleeratun SJK:n 3-1. Klubi ansaitsi voittonsa korkealaatuisessa ottelussa ja kasvatti liigajohtonsa jo seitsemään pisteeseen.
Ottelun alkua ja koko ensimmäistä puoliaikaa vallitsi syvä hiljaisuus, kun Klubipääty oli protestinsa vuoksi poissa katsomosta. Ottelun alku olikin molemmilta joukkueilta rauhallinen ja ensimmäinen paikka avautui vasta vartin kohdalla. Atom nousi oikeaa laitaa pitkin ja nosti pallon takatolpalla odottelevaa Mike Havenaaria kohti. Pienestä kulmasta lähtenyt nosto yllätti täysin SJK:n maalivahdin Mikhel Aksalun ja tömähti yläriman kautta takaisin peliin. HJK-pelaajat eivät päässeet kuitenkaan irtopalloon käsiksi ja SJK säästyi ilman takaiskua.
Paria minuuttia myöhemmin nähtiin ottelun avausmaali. Klubi sai vaparin reilusta 30 metristä ja Erfan Zeneli lähetti vapaapotkusta vihaisen kudin muurin yli. SJK:n muurissa seissyt Wayne Brown torjui kuitenkin pallon kädellään, joten vapaapotku siirtyi 25 metriin ja Brown sai katsella keltaista korttia varoituksen merkiksi. Zeneli asettui uudestaan pallon taakse ja laukoi pelivälineen upeasti SJK-maalin vasempaan alanurkkaan, 1-0 kotijoukkueelle.
Klubin johtomaali tuntui herättäneen myös SJK:n taistelemaan pisteistä tosissaan ja seinäjokiset saivatkin luotua vaarallisia tilanteita isäntien maalille. Mehmet Hetemaj pääsi laukomaan vajaasta paristakymmenestä metristä reilun 20 minuutin pelin jälkeen, mutta viime vuonna FC Hongan paidassa Sonera Stadiumilla osuneen Hetemaj’n sihti ei ollut tällä kertaa kohdallaan ja pallo karkasi yli Daniel Örlundin vartioiman maalin.
Ensimmäisen puoliajan loppupuoliskolla nähtiin aktiiviinen vierasjoukkue, joka piti palloa ja rakensi taitavasti peliään kohti HJK:n maalia. Klubi puolusti todella ahnaasti ja vei vierailta kaiken tyhjän tilan heti, kun näytti siltä että vieraat pääsevät vaaralliseen hyökkäykseen. Tauolle poistuttiin lopulta 1-0 lukemissa, kun kumpikaan joukkueista ei enää jakson lopussa päässyt kunnon tekopaikoille.
Klubi joutui suorittamaan tauolla ensimmäisen vaihtonsa, kun päätään ensimmäisen jakson aikana kolauttanut Tapio Heikkilä joutui jättämään kentän. Heikkilän tilalle kentälle kirmasi kuusi viikkoa reisivamman vuoksi pelikentiltä sivussa ollut Gideon Baah.
SJK:lla oli toisen jakson alkuhetkillä hieno tekopaikka, mutta seinäjokiset eivät saaneet palloa tyhjänä ammottaneeseen HJK-maaliin. Lopulta reilun viiden minuutin pelin jälkeen syntynyt tilanne päättyi pienen sohimisen jälkeen tolppalaukaukseen ja Örlund pääsi huokaamaan helpoituksesta, kun pallo kimposi tolpasta päädystä yli.
Heti SJK:n hyvän tilanteen perään oli Klubin vuoro rakentaa hyvä maalipaikka SJK:n maalille. Veli Lampi ja Havenaar pelasivat hyvin yhteen Lammen hyvän nousun päätteeksi, mutta kaksikko ei saanut pelattua palloa taustalla vapaana odotelleelle synttärisankari Demba Savagelle.
Savage harhautteli itsensä kymmenen minuuttia myöhemmin nopean vastaiskun päätteeksi hyvään tekopaikkaan, mutta Aksalu SJK:n maalilla venytti todella hyvään torjuntaan ja piti vierailijat vielä pelissä mukana.
Klubi sai ottelusta enemmän otetta, mitä pitemmälle toista jaksoa pelattiin ja tilanteita alkoi olla solkenaan vierasjoukkueen maalilla. Atom ja Zeneli pääsivät yrittämään maalintekoa, mutta kummankin laukaukset painuivat maalin ohi. Lopulta, kun ottelua oli parikymmentä minuuttia jäljellä, pelattiin pallo Havenaarille rangaistusalueen ulkopuolelle. Havenaar otti pallon haltuun ja laukoi taidokkaasti seisovilta jaloilta nahkakuulan tarkasti yläpesään, 2-0. Maali oli japanilaishyökkääjälle kauden neljäs.
Toisen maalinsa jälkeen Klubi antoi jälleen vastustajalle hieman enemmän otetta ja pelin hallintaa, mutta puolusti edelleen hyvin kurinalaisesti. Henri Aalto oli kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa todella lähellä onnistua, mutta maalipuut olivat jälleen tiellä. Aallon tulinen sijoitus kimposi ylärimasta yli ja Örlund sai kiittää maalipuita jo toistamiseen ottelun aikana.
Lisäajalla molemmat onnistuivat vielä kertaalleen. Ensin Atom sai hyvän pallon Zeneliltä ja viimeisteli pallon takuuvarmasti ohi Aksalun vieden isännät jo 3-0 johtoon. Myös vieraat onnistuivat rikkomaan Örlundin nollan, kun Toni Lehtinen jatkoi vapaapotkun jälkeen pallon maalinedustalta HJK-maaliin.
Lisäajan kaksi osumaa olivat kuitenkin vain kosmetiikkaa ja Klubi poistui kentältä täyden kolmen pisteen potin kanssa juhannuksen viettoon. Pyhien jälkeen palataan tositoimiin heti maanantaina 23.6. kun FF Jaro saapuu vierailulle Sonera Stadiumille. Hyvää juhannusta!
HJK: Örlund; Sorsa, Heikkinen, Heikkilä (46. Baah), Lampi;
Moussi (72. Kolehmainen), Schüller; Savage, Atom, Zeneli; Havenaar (90.
Jallow)
Vaihdossa: Sahlgren, Lehtinen, Klinga, Mendy
HJK-SJK 3-1 (1-0)
(17′ Zeneli 73′ Havenaar 90′ Atom – 90+3′ Lehtinen)
Katso ottelun tilastot »