Pelvas täydessä pelikunnossa
Aksu on mukana joko jo torstaina HJK:n Suomen cupin ottelussa tai lauantaina Klubi 04:n ottelussa PK-35 Vantaata vastaan. Mahdollinen on myös kutsu edustuksen ottelukokoonpanoon sunnuntaina otteluun MYPAa vastaan.
– Hinku takaisin mukaan on kova, Akseli Pelvas sanoo.
– Treeneissä olen jo päässyt vetämään täysillä, ja tietenkin Klubi 04:n peleissä. Edustusjoukkueen mukaan toivon pääseväni heti kun se on mahdollista. Pelituntuman palauttaminen kestää tietenkin oman aikansa, mutta fiilis on ollut hyvä koko ajan.
HJK:n torstain Suomen cupin vastustaja VPS on Pelvaksen papereissa vaikea vastustaja. Historiassa joukkueiden keskinäiset kamppailut ovat ollet tasaisia. Torstain ottelusta Pelvas povaa viihdyttävää.
– Suomen cup on meille tärkeä, samoin varmuudella VPS:lle. En usko, että kumpikaan antaa torstaina periksi pätkääkään. Meillä viime kierroksen hieno Honka-voitto lisäsi fiilistä ja taistelutahtoa entisestään. Haluamme todellakin yltää Suomen cupissa mahdollisimman korkealle.
Tilanne HJK:n kärkiosastolla on mielenkiintoinen: Pelvaksen kuntouduttua kärkipelaajia on neljä ja kilpailu peliajasta kiristyy entisestään. Pelvas ei näe tätä ongelmana.
– Kilpailu lisää yritystä ja onnistumisia, se on vanha totuus. Uskon, että kilpailutilanne nostaa kaikkien suorituskykyä, mikä on hyväksi joukkueelle.