Riihilahti: “Intoa löytyy”
- Taitaa olla vuonna 1998 kun viimeksi vedin talvikauden harjoituksia Talissa, Aki Riihilahti sanoo.
HJK:n keskikenttä aloitti joululoman jälkeen harjoittelut muun joukkueen tapaan innokkaasti. Ja pitkästä aikaa terveenä.
Ensimmäiset fiilikset muutamien harjoitusten jälkeen ovat positiivisia.
– Olen todella iloinen, että pääsen nyt pitkästä aikaa aloittamaan harjoittelukauden terveenä. Odotan innolla tulevaa talvea ja alkukevättä. Joukkueessa löytyy myös paljon intoa näin parin harjoitustapahtuman perusteella nähtynä, mutta pelillisesti olemme vielä totta kai alussa.
Pelien osalta HJK:n kevät lähtee liikkeelle Moskovassa, kun mestarijoukkueena HJK matkaa edustamaan Suomea kansainväliseen CIS-turnaukseen tammikuun 14.-26. päivä.
Moskovassa HJK pääsee pelaamaan erittäin kovia vastustajia vastaan. Aki ottaa Moskova-turnauksen rauhallisin mielin, mutta pitää sitä monella tapaa erittäin hyvänä tapahtumana ja mahdollisuutena.
– En pidä Moskova-turnausta tuloksellisesti tärkeänä. Sen sijaan, voimme saada sieltä todella paljon arvokasta oppia, erityisesti syksyn Mestareiden liigan pelejä ajatellen. Pystymme antamaan meidän nuorille uusia kokemuksia kansainvälisistä peleistä, jotta olemme syksyllä entistä valmiimpia kansainvälisiin peleihin. Kokonaisuutena tuleva kevät, Moskova-turnaus ja AIK-ottelu, ovat meille erittäin tärkeitä, koska meillä seurana on tähtäin kehittyä kansainvälisemmäksi seuraksi, Aki pohtii.
Henkilökohtaisesti Riihilahti haluaa keskittyä enemmän ehjään harjoituskauteen, kuin peleihin.
– Kevään pelipainotteisuus on monella tapaa hyvä juttu ja antaa meille paljon oppia tulevaa kautta varten, mutta itselleni tärkeintä on tänä keväänä saada alle ehjä ja tehokas treeniputki.
Kuvia HJK:n tiistain harjoituksista Talin jalkapallohallissa: