Hugo Keto siirtyy Norjan pääsarjaan

Kaksi Suomen mestaruutta voittanut maalivahti herätti kiinnostusta Pohjoismaiden sarjoissa. – ”Hyvin mielin lähden kohti uusia haasteita.”

Hugo Keto - HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist
Hugo Kedon kaksi kautta Klubissa toivat kaksi Suomen mestaruutta ja Conference Leaguen lohkopaikan.

HJK:n maalivahti Hugo Keto siirtyy Norjan pääsarjassa pelaavaan Sandefjordiin. 

Useampi pohjoismaalainen pääsarjajoukkue osoitti kiinnostusta Ketoa kohtaan kauden mittaan, joten seurassa oli osattu varautua mahdolliseen siirtoon tammikuun aikana.

– Hyvin mielin lähden kohti uusia haasteita. Pääsen taas haastamaan itseäni uudessa ympäristössä ja kovatasoisessa sarjassa, kertoo Hugo Keto.

Hugo Keto - HJK Helsinki. Photo: © Jussi Eskola

Sandefjord Fotball on pelannut Norjan Eliteserienissä kaksi viime kautta noustuaan 1. divisioonasta kauden 2019 päätteeksi. Viime kaudella joukkueen sijoitus on 10. sarjassa, jossa pelaa 16 joukkuetta.

– Uusi seura vaikuttaa kunnianhimoiselta ja hyvältä paikalta kehittyä pelaajana. Vaikka on pienempi seura Norjan pääsarjassa niin hyvän viimekauden jälkeen haluaa jatkaa tulevaisuudessa samalla tasolla ja parantaa vielä lisää.

Hugo Keto - HJK Helsinki. Photo: © Jussi Eskola

Hongassa jalkapalloilun aloittanut pelaaja tuli ensimmäisen kerran Klubiin 14-vuotiaana. Puolentoista Klubissa vietetyn kauden jälkeen Kedon tie vei Brittikentille ja Arsenalin nuorten joukkueeseen. Lisäksi matkaan tarttui kokemusta Brightonin sekä Waterford FC:n organisaatioista. 

Hugo Keto palasi Englannista Klubiin kesällä 2020, jonka jälkeen Keto pelasi kahden kauden aikana HJK:ssa kaikki kilpailut mukaan lukien yhteensä 40 ottelua ja torjui Klubin maalilla muun muassa UEFA Europa Conference Leaguen lohkovaiheen jokaisessa ottelussa. 

Hugo Keto - HJK Helsinki. Photo: © Jussi Eskola

Keto ehti voittaa HJK:ssa kaksi Suomen mestaruutta. Päättyneellä kaudella hän kantoi päävastuun Konferenssiliigan lisäksi myös Veikkausliigassa, kun tilille kertyi yhteensä 21 ottelua. Runkosarjassa Keto vartioi HJK-maalia 16 ottelussa, joista kahdeksassa selän taakse ei mennyt yhtäkään maalia.

– Oli ilo päästä pelaamaan kaksi kautta HJK:n paidassa ja voittaa kaksi mestaruutta. Jatkan innolla klubin seuraamista tulevaisuudessa ja varmasti nähdään ainakin katsomon puolella!

Onnea ja menestystä tulevaan, Hugo!