HJK ja Lassila & Tikanoja nostivat Bolt Arenan kierrätysastetta – työ jatkuu ensi kaudella
Lassila & Tikanoja jatkaa HJK:n kiertotalouskumppanina. Viime vuonna kumppanuus tuotti jo lukuisia positiivisia asioita, joiden työstäminen jatkuu tänä vuonna.
HJK ja Lassila & Tikanoja aloittivat yhteistyön viime vuonna. Kumppanuuden tavoitteena oli edistää kiertotaloutta konkreettisten tekojen kautta. L&T otti vastuulleen Bolt Arenan jätehuollon sekä kierrätyksen.
– Saimme jo ensimmäisenä vuotena aikaan monta konkreettista kiertotaloustekoa, jotka nostivat mm. Bolt Arenan kierrätysastetta aiempiin kausiin verrattuna. Kierrätysasteen nostaminen ja lajittelun parempi mahdollistaminen olivat ensimmäiset asiat, jotka halusimme saada kuntoon Bolt Arenalla. Tässä onnistuimme yhdessä mainiosti ja kiitokset tästä kuuluu yhtä lailla Klubin omalle henkilökunnalle luottamuksesta, kuin Bolt Arenalla käyneille katsojille, jotka ottivat uudet lajittelumahdollisuudet ilolla vastaan, L&T:n Uudenmaan myyntipäällikkö Erkki Hilden kertoo.
Kumppanuuden ensimmäisen vuoden aikana Bolt Arenan kierrätysastetta saatiin nostettua parantamalla lajittelumahdollisuuksia ja panostamalla niistä viestimiseen. Viime kaudella kierrätysaste nousi 71 prosenttiin. Lukema kestää komeasti vertailun L&T:n yritysasiakkaiden keskiarvoihin. Esimerkiksi Uudellamaalla L&T:n yritysasiakkaiden kierrätysaste oli 53,2% vuonna 2023.
Bolt Arenalla oli mahdollista lajitella jopa kuutta eri jätejaetta. Lisäksi L&T vastasi myös kauden aikana tarvittujen ylimääräisten saniteettipalveluiden tuottamisesta Bajamajojen avulla.
– Yhteistyö Lassila & Tikanojan kanssa on ollut vaivatonta ja tuloksellista. HJK:n näkökulmasta kokonaisvaltaisen palvelun hyödyntäminen on ollut meille erittäin tehokasta ja toimivaa. L&T on malliesimerkki kumppanista, jonka kanssa tehdään konkreettisia tekoja ympäristövastuuohjelmamme mukaisesti, HJK:n kaupallinen johtaja Sirja Luomaniemi sanoo.
Yksi viime vuoden tärkeä tavoite oli panostaa selkeään ohjeistukseen ja viestintään Bolt Arenalla, jotta katsojien olisi mahdollisimman helppo kierrättää jätteet oikein. Lajitteluohjeistukseen tuotiin selkeyttä. Yksittäisten roskisten ja jätepisteiden visuaalisuuteen panostettiin siten, että niistä saatiin riittävästi informaatiota jätteistä, mitkä niihin kuuluu unohtamatta tyylikästä ulkonäköä.
L&T toi myös Bolt Arenan läheisyyteen, Urheilukadulle, lisää roskiksia, joilla pyrittiin parantamaan kaupunkisiisteyttä areenan ulkopuolella. Kierrätykseen kannustettiin myös Arenan sisäpuolella muun muassa HJK:n ottelutapahtumissa pyörivällä screenmainonnalla.
Somekanavissa HJK ja L&T kannustivat lajittelemaan matsitapahtumassa syntyvät jätteet oikein. Kierrätyksen tärkeyttä viestittiin myös Roope Riskin ja Perparim Hetemaj’n avulla Klubiyhteisölle suunnatuilla videoilla.
Menestyksekkään ensimmäisen vuoden jälkeen on luonnollista, että kumppanuus jatkuu myös ensi kaudella. L&T on tehnyt jo suunnitelman modernisoida Bolt Arenan lajittelua, kuin myös keräysvälineistöä, palvelemaan entistä paremmin Klubiyhteisöä. Konkreettisilla teoilla kierrätysastetta pyritään nostamaan entisestään.
– Meillä on hyvä suunnitelma jatkaa kehitystä tästä vielä eteenpäin ja haluamme ehdottomasti olla mukana myös tulevana vuotena viemässä Klubia kohti vastuullisempaa huomista. Olemme L&T:nä erittäin tyytyväisiä ensimmäiseen kumppanuusvuoteen ja siihen mitä olemme saaneet yhdessä aikaan. Tästä on todella hyvä jatkaa kohti seuraavaa vuotta ja menestyä yhdessä, niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin, Hilden sanoo.
Ensi vuonna HJK ja L&T haluavat haastaa katsojat entistä paremmin mukaan kierräystalkoisiin. Bolt Arenan kierrätyasteesta pyritään tekemään selkeämpi mittari, jonka kehitystä pyritään kauden aikana seuraamaan tarkemmin. Katsojat pyritään saamaan entistä tietoisimmiksi kierrätysasteesta ja millä konkreettisilla teoilla katsoja voi itse kierrätysasteeseen vaikuttaa.