LASK väsytti HJK:n – Itävallassa jäätiin pisteittä
HJK päätti urakkansa ensimmäistä kertaa järjestetyssä UEFA Europa Conference Leaguessa talvisissa oloissa Itävallan Klagenfurtissa. – Koskela: ”Tällä hetkellä tietysti tunnelmat ovat pettyneet, mutta eiköhän ne kirkastu ajan edetessä, kun kautta mietitään kokonaisuutena.”
LASK vs HJK 3-0
LASK jatkoi lohkovoittajan varmuudella viimeisenkin ottelunsa tappioitta voittamalla pohjoiset vieraansa 3-0. Lohkon A toisessa ottelussa Alashkert saavutti ensimmäiset pisteensä turnauksessa pelattuaan Maccabi Tel Avivin kanssa tasan 1-1. Sijoituksiin tuloksilla ei enää ollut merkitystä, HJK jäi kuuteen pisteeseen ja oli sillä jo varmistanut kolmannen sijansa.
Itävaltalaisten kokoonpanosta puolet oli vaihtunut verrattuna syyskuussa Helsingissä pelattuun otteluun. 39-vuotias maalivahti Thomas Gebauer ei ollut pelannut miesmuistiin, ja joutui heti alussa kovaan paikkaan kun Santeri Hostikka pääsi vasemmalta läpi kuudennella minuutilla.
HJK:n kokoonpanossakin nähtiin kokemusta kun 37-vuotias Markus Halsti pääsi aloitukseen. Puolustaja sai ottelun ensimmäisen keltaisen tilastomerkinnän seitsemän minuutin pelin jälkeen kolhittuaan Husein Balićia.
Ensimmäinen puoliaika
Ottelun ensimmäinen todella hyvät maalipaikat tulevat HJK:lle. Hostikan tilanteen jälkeen Roope Riskin 13. osuma kauden europeleissä oli senteistä kiinni. Kevin Kouassivi-Benissanin keskitys oikealta löytää maalin edessä vapaalle Riskille, jonka pusku meni hitusen takatolpan väärälle puolelle.
Klubi pääsee muutamaa minuuttia myöhemmin jälleen vasemmalta, jonne Lucas Lingman lähettää pitkän ristipallon David Brownelle, jonka vedosta puuttui kuitenkin tarkkuus.
Miro Tenho saa 20. minuutilla ottelun toisen varoituksen torpattuaan vuorostaan liukkaan Balićin keskikentällä, estäen samalla vastahyökkäyksen.
HJK jatkaa pirteästi ja pystyy omassa kenttäpäädyssään estämään vaaralliset tilanteet sekä väellä että voimalla. LASK saa aikaiseksi vain muutaman kulmapotkun, jotka klubipuolustus yhdessä maalivahti Hugo Keton kanssa saa selvitettyä. Puoliajan edetessä LASK alkaa ottamaan otetta pelistä.
28. minuutilla Keto torjuu etutolpalla jalallaan Balićin pienestä kulmasta lähteneen vedon yli päätyrajan. Viittä minuuttia myöhemmin LASK on lähellä ottelun avausmaalia. Pystysyöttö lähettää vasemman laitalinkin Rene Rennerin läpiajoon ja matala kova syöttö ykkösellä maalinedustalle tavoittaa jo pariin otteeseen rikotun Balićin, jonka ohjaus osuu HJK:n onneksi ylärimaan.
Pari minuuttia myöhemmin Keto joutuu urakoimaan tuplatorjunnan. Ensin Andreas Gruber vetää kuudentoista kulmalta kohti takakulmaa. Keto torjuu ilkeästi pompanneen pallon eteensä, josta eteläkorealainen Hyunseok Hong puskee pallon kohti klubivahtia, joka tekee komean reaktiotorjunnan.
LASKin pitkän hallintajakson jälkeen HJK pääsee 39.minuutilla pitkästä aikaa hätyyttelemaan kotijoukkueen maalia. Lingman tulee vasemmalta ja Anthony Olusanyan pääsee takakulmalta yrittämään, seurauksena Klubin ensimmäinen kulmapotku.
41. minuutilla LASK siirtyy lopulta ansaittuun johtoon kun Halsti menettää pallon ensimmäisen puoliajan näkyvimmälle pelaajalle Balićille, joka ammattimiehen lailla pamauttaa pilkun takaa ottelun avausmaalin.
Toinen puoliaika
Pelaajien äänet kaikuivat typötyhjällä stadionilla kun HJK aloitti tauon jälkeen terävästi kiristämällä prässiään ja pääsi pariinkin otteeseen LASKin maalin tuntumaan onnistumatta kuitenkaan tasoitusyrityksissään.
Klubi saa 57. minuutilla vapaapotkun vasemmalta sivurajan tuntumasta Gruberin tultua Brownen nilkoille. Lingmanin vaparin jälkitilanteesta Atom Tanaka vetää kuudentoista takaa pallo viuhuen niukasti ohi kohteen.
Itävaltalaisten pelirutiini alkaa näkyä toisella jaksolla koko ajan enemmän ja paine vierasjoukkueen kenttäpuoliskolla kasvaa koko ajan.
63.minuutilla tapahtuu HJK:n kenttäpäädyssä. LASKin kulma yritetään toimittaa maaliin flipperityylillä, mutta pallo lipuu lopulta päätyrajan yli. Klubi vaihtaa Tanakan Santeri Väänäseen, ja vain sekunteja myöhemmin helähtää HJK:n maalissa toisen kerran. Keton maalipotku katkaistaan keskiviivalla ja palautetaan nopeasti kohti klubimaalia, jossa tauolla vaihdosta tullut Keito Nakamura runnoo pallon verkkoon tuplaten kotijoukkueen johdon lukemiin 2-0.
Valotaulu näyttää 66 minuuttia kun Kevin Kouassivi-Benissan liukuu varoituksen arvoisesti kulmalipun tuntumassa Nakamuran jalkoihin. Peter Michorl kokeilee lyhyttä kulmaa suoraan maaliin mutta pallo kiertää maalin katolle.
HJK:n panostettua enemmän hyökkäyksiin LASK vyöryttää pystyjuoksuilla ja luo pelottavan vaarallisia tilanteita toisensa perään. 81. minuutilla isäntien eturivi pääsee ylivoimahyökkäykseen, joka päättyy Gruberin vapaaseen maalipuskuun viidestä metristä.
Ottelun lopussa HJK tuulettaa vaihtopenkkinsä triplavaihdolla. Browne, Hostkka ja Kouassivi-Benissan tekevät tilaa Luis Carlos Murillolle, Riku Riskille ja Matti Peltolalle.
– Aloitettiin peli tosi hyvin ja loimme useamman maalipaikan. Niin kuin kliseisesti usein käy, kun et itse käytä paikkoja, niin vastustaja pääsee peliin mukaan ja näin kävi tänäänkin, kommentoi HJK:n päävalmentaja Toni Koskela.
– Mitä pidemmälle ensimmäinen jakso meni, sitä enemmän olisi pitänyt pystyä variomaan hyökkäyspeliä pelinavaamisesta lähtien ja luomaan myös pidempiä hyökkäyksiä, joilla olisimme voineet viedä pelistä vauhtia pois. Tietysti myös hyvä vastustaja pakottaa meidät tekemään asioita, joita emme ensisijaisesti haluaisi tehdä. On kuitenkin myös realismia, että lähtökohdat peliin olivat meille vaikeat joukkueen pelirytmin johdosta. Meillä oli kentällä useampi pelaaja, jonka viimeinen pelituntuma oli useamman kuukauden takaa.
– Toisen puoliajan edetessä myös väsyimme, joka on luonnollista meidän tilanteessa, emmekä varsinaisesti pystyneet enää uhkaamaan vastustajaa. Lisäksi päästimme kaksi typerää maalia: toinen omasta väärälle puolelle flintanneesta maalipotkusta ja toinen vastustajan sivurajaheitosta 70 metriämeidän maalista. Näiden takia lopputulos oli tarpeettoman ruma tänäänkin lohkon kärkijoukkuetta vastaan, Koskela harmittelee.
– Tällä hetkellä tietysti tunnelmat ovat pettyneet, mutta eiköhän ne kirkastu ajan edetessä, kun kautta mietitään kokonaisuutena.
– Haikeat fiilikset aina häviön jälkeen. Oli siinä varsinkin ensimmäisellä jaksolla muutama tontti joista olisi pitänyt tehdä maaleja. Ajoittain kulki paremmin, ajoittain vähän huonommin. Molemmilla oli samanlaisia paikkoja, joista ne iski ja me ei, siihen se kai ratkesi, kärkipelaaja Anthony Olusanya summasi ottelun jälkeen.
– Kausi paketissa, nyt pientä lepoa. Nollataan mielet ja tammikuun alussa aletaan mennä uutta kautta kohti.
LASK vs HJK 3-0 (1-0)
42′ Balić 1-0
63′ Nakamura 2-0
81′ Gruber 3-0
HJK:n kokoonpano: Keto – Halsti, Tenho, Moren – Browne (88’ Murillo), Hostikka (88’ Ri. Riski), Atom Tanaka (63’ Väänänen), Lingman, Kouassivi-Benissan (88’ Peltola) – Olysanyan, Ro. Riski (77’ Valenčič).
HJK kiittää kaikkia kannattajiaan kaudesta 2021 ja lähtee nyt ansaitulle lomalle. Ensi kausi on jo nurkan takana ja tavoitteenamme on tarjota entistä parempia kokemuksia hyvän futiksen parissa.