Otteluennakko: SJK-HJK 23.9.

Vaikka HJK:n mestaruushaaveet kokivatkin sunnuntaina kovan kolauksen RoPS:n haettua Töölöstä täydet pisteet, on Klubilla mestaruus vielä omissa käsissään. Kautta on jäljellä kuusi peliä, mutta se loppukauden tärkein koitos on vuorossa seuraavaksi.

Sinivalkoiset matkustavat nimittäin keskiviikkona Seinäjoelle, missä vastaan asettuu sarjan kakkospaikkaa hallussaan pitävä SJK. Klubilla ei enää ole varaa otteluita hävitä, vaan mestaruustaistossa pysyäkseen helsinkiläisten on parannettava otteitaan ja taisteltava Seinäjoelta pisteet kotiin.

Yksi itseluottamusta nostattava tekijä voisi olla joukkueiden kauden aiempien pelien katsominen. Klubi on nimittäin vienyt nimiinsä molemmat keskinäiset kohtaamiset. Seinäjoella sinivalkoiset olivat vahvempia 1-2, kun hallitsevat mestarit nousivat tappioasemasta voittoon Demba Savagen ja Atomin maaleilla. Kotonaan Klubi kukisti seinäjokiset 3-1, maaleista vastasivat Erfan Zeneli, Mike Havenaar ja Atom.

Klubin edellisestä voitosta on jo pitkä aika. Lahti kaatui elokuun puolivälissä ja sen jälkeen sinivalkoisilla on ollut todella tukkoinen, peräti kahdeksan pelin mittainen jakso, jolloin voittoa ei olla juhlittu. Sarjan lähestyessä loppuaan on voitottomien otteluiden putkenkin katkettava, jotta mestaruusjuna ei karkaa asemalta ilman sinivalkoista joukkuetta. Tällä hetkellä kyydissä ovat varmasti jo SJK ja RoPS ja Klubilla onkin täysi työ suistaa haastajansa pois sarjan kärjestä.

-Tärkeintä on säilyttää itseluottamus omaan tekemiseemme. Me uskomme tähän joukkueeseen ja siihen että nousemme vielä kärkeen. Ei tässä mitään ekstraa tarvita, vaan uskoa omaan tekemiseen, painottaa HJK:n puolustaja Gideon Baah tärkeän ottelun alla.

SJK vahvistui elokuun siirtoikkunan aikana entisestään, kun joukkueeseen liittyivät Roope Riski ja Liverpoolista lainalla oleva Allan Souza. Jo entuudestaan vahvan joukkueen viimeiset pelit ovat sujuneet uusien vahvistusten kanssa lennokkaasti ja Klubia seinäjokiset lähtevät kaatamaan sarjan kuntopuntarin ykköspaikalta.

-SJK:lla on todella hyvä joukkue, se on nähty viimeistään tämän kauden aikana. Heillä on paljon laadukkaita pelaajia ja heidän pelityyliinsä kuuluu taitava pallollinen pelaaminen. He haluavat varmasti kasvattaa johtoaan meihin nähden ja me taas yritämme saada heidät kiinni. Ottelusta tulee varmasti tasainen, mutta olen luottavainen että voitamme, kunhan pelaamme omalla tasollamme, Baah analysoi.

Klubin peli ei puolestaan ole viime aikoina toiminut. Yksi suurimmista ongelmista on ollut maalinteon vaikeus. Paikkoja on Baah’n mukaan ollut riittävästi lähes jokaisessa pelissä. Samanlaiseen maalitilanteiden tuhlailuun ei ghanalaisen mielestä ole enää missään nimessä varaa.

-SJK:ta vastaan meillä ei ole enää varaa hukata maalipaikkojamme. Mahdollisuudet pitää käyttää hyväksi ja tilanteista on tehtävä paremmalla prosentilla maaleja kuin viime peleissä, Baah miettii.

Seinäjoen Keskuskentälle odotetaan keskiviikon huippuotteluun ennätysyleisöä. Jo kertaalleen Keskuskentän yli 4000-päisen yleisön hiljentänyt HJK pyrkii tekemään saman uudestaan, eikä Baah’ta haittaisi, vaikka yleisöä olisi edellistä kohtaamistakin enemmän.

-Kaikki pelaajat rakastavat ison yleisön edessä pelaamista. Vaikka kyseessä onkin vastustajan kotiyleisö, kyllä mekin saamme siitä lisää virtaa. Teemme kaikkemme, jotta saamme sen yleisön hiljennettyä, Baah lupaa.

Klubin loukkaantumishuolet ovat hieman helpottuneet keskiviikon SJK-ottelun alla. Paluun kokoonpanoon tekevät ainakin loukkaantumisista toipuneet Juhani Ojala, Obed Malolo ja Ousman Jallow. Lisäksi pelikiellossa olleet Tapio Heikkilä ja Atom ovat kärsineet pelikieltonsa ja ovat jälleen pelikelpoisia.

SJK-HJK keskiviikkona kello 17.00 Seinäjoen Keskuskentällä. IS Extra näyttää ottelun palvelussaan suorana lähetyksenä. IS TV:n studio-osuus alkaa kello 16.30.