HJK Naiset 50 vuotta – Hanna-Mari Sarlin, Klubin menestyksekkäät vuodet

HJK Naiset juhlii tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan. Joukkue oli Suomen ensimmäinen naisten pääsarjajoukkue, joten samalla vietetään myös suomalaisen naisten pääsarjatason jalkapallon juhlavuotta. HJK Naisten historian merkkihenkilöt jakavat Klubin kanavissa vuoden aikana muistojaan sekä näkemyksiä ja toiveita jalkapallon tulevaisuudesta.

Hanna-Mari Sarlin nousi HJK Naisten kakkosjoukkueesta edustusjoukkueeseen 12-vuotiaana, voitti Klubin paidassa 10 suomenmestaruutta, maalikuningattaren ja parhaan pelaajan tittelit useampaan kertaan, pelasi Ruotsissa ja valittiin ensimmäisenä naisena suomalaisen jalkapallon Hall of Fameen. Lista on vaikuttava.

Mitä jalkapallon täyteisistä vuosista jäi mieleen?

– Olin pelannut poikien kanssa pihapelejä ja saanut kipinän lajiin. Aloitin harrastamisen Kannelmäessä 9-vuotiaana. Olin 12, kun Heimo Laaksonen keräsi HJK:n naisten kakkosjoukkuetta. Lehdessä oli ilmoitus, jossa kutsuttiin kaikki innostuneet kokeilemaan Pirkkolan parkkikselle ja siitä minutkin sitten valittiin mukaan joukkueeseen.

– Tällainen nappula siellä sitten aloitteli jalkapallouraansa kaikkien niiden kokeneiden leidien joukossa. Osa osasi suhtautua siihen, että olin paljon nuorempi kuin muut, osa ei. Parin vuoden kuluessa joukkueen ikärakenne kuitenkin muuttui enkä muutenkaan ollut enää se keltanokka, Sarlin naurahtaa.

Sarlin koki HJK:n naisten menestyksekkään kauden 70-luvun lopulta 90-luvulle. Ajanjakso toi Sarlinille mestaruuksien lisäksi seitsemän Suomen Cupin voittoa (kuusi HJK:ssa, yksi Puotinkylän Valtissa), 236 pääsarjatason ottelua ja 107 pääsarjatason maalia sekä useita henkilökohtaisia tunnustuksia. Kansallisen Liigan parhaan maalintekijän palkinto kantaa yhä Sarlinin nimeä kunnianosoituksena näistä vuosista. Sarlin oli myös maajoukkueen kantava voima pelaten 47 A-maaottelua. Vuosikymmenten jälkeen Sarlin näkee menestyksen vuosissa kuitenkin paljon muutakin kuin gloriaa.

– Ei silloin mitään huippufutista pelattu. Valmentajien eväänä oli ainoastaan pelata laidan kautta eikä taktiikkaa muunneltu vastustajan ominaisuuksien mukaan. Peli olisi voinut olla ylipäätään älykkäämpää, niin seuroissa kuin maajoukkueessakin. Myös valmentajakaarti oli suppea, ei juuri ollut mistä valita.

– Kaiken kaikkiaan naisjalkapallon kehitys oli tuolloin Suomessa hyvin hidasta. Vasta 90-luvulla alkoi huomata, että taktinen puoli alkoi nousta merkittävämmäksi ja valmentajat osasivat sopeuttaa taktiikkaa vastustajaan. Seuroista nousi hyviä yksilöitä laajemman junioripohjan ansiosta. Samoin laadukkaita valmentajia oli entistä enemmän. Toisaalta esimerkiksi Ruotsissa oltiin monessa asiassa silti vielä edellä, Sarlin muistelee.

Lajin kehitys on jatkunut kiihtyvällä tahdilla Sarlinin ripustettua nappikset naulaan. Pedagogina Sarlin painottaa etenkin valmennuksessa tapahtuneiden muutosten merkitystä.

– Jalkapallon ja naisten roolin nousuhan on kansainvälinen ilmiö. Muualla Skandinaviassa on ollut moninkertaiset juniorimäärät jo 80-luvulla. Nyt tämä ilmiö on kiirinyt myös meille. Valmennuksen kehityksellä on myös oleellinen rooli hyvien yksilöiden nousuun. Fyysiseen valmennukseen on tullut valtavasti lisää repertuaaria ja henkinen valmennus on vakiinnuttanut paikkansa osana kokonaisvaltaista valmennusta. Valmentajat osaavat myös lukea joukkuelajin sosiaalisia ilmiöitä osana joukkueena kehittymistä paremmin kuin aiemmin.

– Olen tosi onnellinen, että meillä on Helmareissa Anna Signeulin kaltainen päävalmentaja. Hän keskittyy juuri oleellisiin asioihin eli yksilöihin ja sitä kautta joukkueeseen. On tärkeää, että pelaajien ja valmentajan välillä on avoin suhde ja ryhmän koheesio kasvaa sitä kautta. Vaikeistakin asioista on uskallettava puhua yhdessä. Pelaajan on tärkeä tiedostaa omat vahvuutensa, joiden varaan hän voi rakentaa aina uutta osaamista.

Sarlin on saanut seurata aitiopaikalta lajin kehitysharppauksia. Tulevaisuuden unelmaakin hän maalaa realistisin vedoin.

– Ideaalivisiossa saisimme yhä nostettua Kansallisen Liigan tasoa juniorityön ja valmennustason nostamisen kautta, vaikka paljon kehitystä onkin jo tapahtunut. Toivoisin myös näkeväni, että pelaajia kiinnitettäisiin pelaajauran jälkeen lajin muihin tehtäviin, jotta osaaminen ei valuisi pois lajin parista.

– 90-luvulta lähtien myös naisjalkapalloilijat alkoivat nousta esikuviksi. Ylipäätään medianäkyvyydellä ja esikuvien syntymisellä on valtava merkitys lajin kehitykselle. Samalla on säilytettävä mentaliteetti, että ei ole mitään ”mimmifutista” vaan tämä on täysin samanarvoista kuin miesten jalkapallo, Sarlin painottaa.

Klubissa harjoittelee tälläkin hetkellä satoja tyttöjä, joista moni unelmoi suurista areenoista. Sarlinin pedagoginen lähestymistapa tulee esiin myös Klubin nuorille terveisiä laadittaessa.

– Hyväksi futaajaksi kehittyy positiivisuuden ja iloisuuden kautta. On hienoa, että pelaa itse hyvin, mutta kaikista tärkeintä on laittaa kaveri loistamaan.

– Se oli yksi asia, joka puuttui mielestäni -80 ja -90 luvun naisten joukkueista. Ei meillä ehkä olisi ollut taitoakaan saada kaveria loistamaan, mutta myös halu puuttui. Emme pelanneet niinkään joukkueena vaan yksilöinä rinnakkain. Avoimen keskustelun myötä tämä on onneksi muuttunut. Nykyään hahmotetaan mikä merkitys on yksilöllä, mikä meillä yhdessä, Sarlin päättää.

HJK Naisten juhlavuoden Kaija Salopuro -paita on myynnissä HJK Storessa!