HJK valmistautuu kauteen 2021
Kansallisen Liigan päätyttyä reilut pari viikkoa sitten HJK:ssa on ehditty analysoida kulunutta kautta.
Subway Kansallisen Liigan kausi käynnistyi koronaepidemian varjostamassa epävarmuuden tilassa, joka varjosti koko kulunutta kautta. Vaiherikas kausi päättyi lopulta HJK:n osalta neljänteen sijaan.
– Vuosi oli kaikella tapaa poikkeuksellinen ja koronaepidemialla oli siihen suuri vaikutus. Harva asia meni lopulta kuten ennen kautta olimme kuvitelleet. On kuitenkin todella hienoa, että kausi saatiin silti vietyä läpi, joukkueen päävalmentaja Jonne Kunnas summaa.
Pelikentällä nähtiin kauden aikana sekä onnistumisia että pettymyksen hetkiä niin joukkue- kuin yksilötasollakin. Vaikka HJK ei yltänyt tavoitteekseen asettamaan mestaruuteen, nuorten pelaajien, kuten Katariina Kosolan, läpilyönnit Kansallisessa Liigassa olivat kauden parasta antia.
– Olimme hyviä siinä missä odotimmekin eli hyökkäyspelaamisen rakenne oli pitkin kautta pitkälti tyydyttävä, mutta emme tuottaneet riittävästi maaleja peilaten maaliodottamaan. Pelien välillä oli myös ailahtelevaisuutta. Emme ole hävinneet kotona kahteen vuoteen yhtään peliä, mutta vieraspeliemme saldo oli tänä vuonna huono. Lisäksi kauteen mahtui paljon loukkaantumisia, mikä sekoitti jo koronan hankaloittamaa kautta entisestään, Kunnas kertaa.
Katseet on nyt kuitenkin käännetty tulevaan kauteen. Joukkueeseen on kiinnitetty tähän mennessä 14 sopimuspelaajaa. Kuluneiden viikkojen aikana myös kuva siitä, millaisen profiilin pelaajilla joukkuetta täydennetään, on jo pitkälti muodostettu ja uusia sopimuksia päästään julkaisemaan pian.
Viime kauden joukkueesta Ella Pesosella, Ella Burtonilla, Nea Silvolalla ja Annika Huhdalla on myös kauden 2021 kattava sopimus. Lisäksi seura on jo aiemmin tehnyt jatkosopimukset Wilma Sjöholmin ja Katariina Kosolan kanssa. Pelaajasopimukset on laadittu jo aiemmin myös Ilveksestä siirtyvän Roosa Tuomisen ja HFA Märskyä edustaneen Ria Karjalaisen kanssa.
HJK:n BSM-joukkueesta liigajoukkueeseen nousevat Silja Jaatinen, Josefina Ndombele, Jasmin Mansaray, Linda Räisänen, Sonja Hillberg ja Laura Hillberg.
Nuorimmat liigajoukkueeseen nousevat pelaajat ovat jo aloittaneet harjoittelun. Muu joukkue palaa joukkueharjoittelun pariin tammikuun alussa.