Kausi päättyi tasapeliin Kuopiossa
HJK pelasi lauantaina kauden viimeisessä pelissään 2–2-tasapelin KuPS:n kanssa.
Pelin ensimmäisellä jaksolla mentiin vauhdikkaasti päästä päähän, mutta aivan huippuvaaralliset paikat olivat vähissä ja tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.
HJK siirtyi pelissä 1–0-johtoon vajaan tunnin kohdalla, kun Veera Hellman syötti ja Oona Sevenius tykitti pallon 16 metristä alakulmaan. Maali oli Seveniukselle jo kauden 16.
HJK siirtyi 68. minuutin kohdalla 2–0-johtoon. Wilma Sjöholm laukoi ja Vera Varis torjui pallon ylärimaan. Irtopalloon ehti ensimmäisenä Laura Hillberg, joka puski pallon maaliin. Osuma oli Hillbergille ensimmäinen liigatasolla. KuPS kuittasi kuitenkin heti perään seuraavasta hyökkäyksestä, kun Aino Kröger ohjasi maalin edestä pallon verkon perukoille.
Pelin lopussa KuPS sai luotua vahvaa painetta HJK:n maalille ja tasoitus syntyi 89. minuutilla. Kröger pääsi kulmapotkun jälkitilanteesta tälläämään pallon läheltä verkkoihin.
Näin HJK ja KuPS pelasivat vauhdikkaan pelin, joka päättyi lopulta lukemiin 2–2.
Pelin lopussa nähtiin vielä Kansallisen Liigan debyytti, kun HJK:n U18-joukkueen Katrin Kirpu vaihdettiin kentälle.
– Erinomainen esitys tänään. Oltiin pallollisena pääsääntöisesti laadukkaita ja teimme upeat maalit. Lisäksi puolustettiin jälleen täällä äärimmäisen laadukkaasti sekä vahvasti. Harmittaa se, että päästettiin KuPS vielä tasoihin lopun erikoistilanteesta, mutta se ei poista sitä, että olen ylpeitä miten pelaajat löivät taas tänään itsensä likoon, päävalmentaja Jonne Kunnas kiteytti pelin päätyttyä.
HJK sijoittui tämän kauden Kansallisessa Liigassa toiseksi. 23 pelistään se keräsi 53 pistettä (16 voittoa, 5 tasapeliä ja 2 tappiota).
KuPS – HJK 0-1 (0–0)
58. 0–1 Oona Sevenius
68. 0–2 Laura Hillberg
69. 1–2 Aino Kröger
89. 2–2 Kröger
Kokoonpano
Annika Laihanen
Mimmi Nurmela
Joanna Tynnilä
Jasmin Mansaray
Laura Hillberg
Jenna Topra
Essi Sainio
Tuuli Enkkilä
Veera Hellman
Wilma Sjöholm (89.Katrin Kirpu)
Oona Sevenius (86.Annika Haanpää)