Kausi pulkassa – HJK:lle hopeamitalit kaulaan
HJK selvitti kauden päätösottelunsa vakuuttavasti. Kotijoukkue ei jättänyt vierailleen juurikaan mahdollisuuksia ja hallitsi kenttätapahtumia läpi ottelun. Voitolla HJK varmisti hopeasijan kaudelle 2011. PK-35 Vantaa voitti oman ottelunsa Kokkolassa, jonka myötä kultamitalit jaettiin jälleen Vantaan punamustaraidoille.
Ottelun avausmaali nähtiin jo kuuden minuutin pelin jälkeen. KMF rikkoi Tiina Saariota rangaistusalueen reunala ja HJK:lle osoitettiin vapaapotku. Nora Heroum antoi oikealta vapaapotkun kohti maalin vasempaa reunaa ja pallo pomppi lopulta Emma Koiviston kautta maaliin.
Klubi jatkoi maalintekoaan muutama minuutti ennen puolen tunnin täyttymistä. KMF purki pallon oikeaan laitaan, josta Marianna Tolvanen palautti pallon välittömästi maalille. Iida Muinonen oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja jatkoi suoraan yhdellä kosketuksella pallon maalin vasempaan kulmaan lähietäisyydeltä.
HJK:n kolmas maali oli hyvin samankaltainen kuin toinenkin. HJK keskitti jälleen vasemmalta laidalta pallon maalille. Emmi Alanen oli noussut maalintekosektorille ja jatkoi pallon yhdellä kosketuksella maaliin.
Puolen tunnin korvilla HJK:lla oli täysi kontrolli ottelusta ja vastustaja joutui vetäytymään omalle kenttäpuoliskolleen. Se ei kuitenkaan auttanut, vaan HJK sai luotua lukuisia hyviä maalipaikkoja.
Enempää maaleja ei avausjaksolla nähty.
Toisen jakson avausmaali syntyi noin tunnin kohdalla. Pallo pelattiin Sini Vehviläiselle, joka ajoi päättäväisesti kohti maalia. Vehviläinen pääsi ampumaan kohti maalia, mutta KMF-maalivahti torjui. Pallo pomppi Heidi Lindströmille, jolla oli helppo työ siirtää pallo tyhjiin.
Noin vartti ennen kauden viimeistä päätösvihellystä HJK iski viidentensä. Juuri vaihdosta sisään tullut Sini Ihamäki keskitti pallon maalille. Heidi Lindströmin pää tavoitti korkean keskityksen ja pallo oli jälleen maalissa.
KMF ei kuitenkaan luovuttanut vielä, vaan iski heti seuraavasta hyökkäyksestä kavennuksen. KMF:n Riikka Ylitalo ajoi maalille vasemmalta laidalta ja ampui tyylikkään laukauksen oikeaan takanurkkaan.
HJK osui vielä aivan ottelun loppuhetkillä. HJK pääsi jälleen keskittämään oikeasta laidasta, tällä kertaa Heidi Lindströmin toimesta. Pallo löysi Iida Muinosen, joka teki ottelun toisen osumansa lähietäisyydeltä.
Ottelun loppunumeroiksi merkittiin lukemat 6-1.
HJK – KMF 6-1 (3-0)
1-0 Emma Koivisto 6′
2-0 Iida Muinonen 24′
3-0 Emmi Alanen 29′
4-0 Heidi Lindström 58′
5-0 Heidi Lindström 76′
5-1 Riikka Ylitalo 77′
6-1 Iida Muinonen 88′
HJK:n kokoonpano:
Vera Varis, Sanna Malaska, Laura Kivistö, Elina Syrjälä, Emma Koivisto, Tiina Saario, Emmi Alanen, Marianna Tolvanen, Nora Heroum, Sini Vehviläinen, Iida Muinonen.
Vaihtopenkki:
Ina Suutari, Kati Hakala, Sanna Porali, Heidi Lindström, Sini Ihamäki, Nea-Stina Liljedahl, Ella Rinta-Filppula.
Vaihdot:
46′ Nea-Stina Liljedahl -> Elina Syrjälä
46′ Heidi Lindström -> Nora Heroum
46′ Kati Hakala -> Emma Koivisto
75′ Sini Ihamäki -> Sini Vehviläinen