Cheyne Fowler on viihtynyt HJK:ssa loistavasti
Etelä-Afrikassa syntynyt Cheyne Fowler on kuulunut Klubin miehistöön marraskuusta 2008 asti. Siitä lähtien hän on esiintynyt sinivalkoraitaisessa paidassa jo yli puolensataa kertaa liigassa, Suomen cupissa tai eurocupeissa. Ennen siirtymistään Klubin riveihin, hän ehti pelata yli sata Veikkausliigaottelua FC Hakan paidassa.
– Pukuhuoneeseen oli helppo tulla, koska joukkue on täynnä todella hyviä tyyppejä, mutta kentällä meni hieman aikaa ennen kuin peli alkoi kulkea, Cheyne kertoo.
Epäonnekseen Cheyne loukkaantui 2009 ennen varsinaista kautta ottelussa virolaista FC Levadiaa vastaan. Reilu puolentusinaa ottelua kului katsomossa istuessa. Cheynelle kuitenkin tuli mahdollisuus näyttää osaamisensa tositoimissa ja kaudella 2009 esiintymisiä tuli lopulta 17. Siitä lähtien hän on kuulunut luottomiehiin keskikentän keskellä.
Fowlerin roolina HJK:ssa on ollut toimia vastustajan hyökkäyksen ja oman puolustuksen välissä. Painotus on puolustuspelissä ja pelin avaamisessa.
Kovakuntoinen keskikenttämies on pelannut tällä kaudella lähes jokaisessa ottelussa avauskokoonpanossa.
– Mestaruuden uusiminen ei ole mikään helppo temppu. Olen erittäin ylpeä koko joukkueemme puolesta. Olen myös todella iloinen, että olen saanut paljon peliaikaa ja sitä kautta päässyt antamaan täyden panokseni mestaruutta voittaessa. Kova työ palkittiin jälleen, Fowler summaa.
Alkuviikosta Cheyne laittoi nimensä uuteen, vuoden mittaiseen sopimukseen ja täten mies nähdään myös ensi kaudella keskikentän pohjalla taistelemassa.
– Tunnen ylpeyttä ja tyytyväisyyttä, siitä että minulle tarjottiin uutta sopimusta HJK:ssa. Aikani täällä on ollut erittäin antoisaa. Olen tehnyt paljon töitä näinä kahtena vuotena, jotka olen Helsingissä viettänyt, joten olen onnellinen että minut palkittiin jatkosopimuksella, Fowler hehkuttaa.
Neljä vuotta sitten Cheynesta tuli Suomen kansalainen, jonka johdosta kutsu kävi Lahteen urheilujoukkoihin. Intti alkoi Cheynen osalta tänä syksynä yhdessä Teemu Pukin ja Valtteri Morenin kanssa.