HJK on valmis sarja-avaukseen
Pitkä valmistautumiskausi on nyt ohi ja kevät on edennyt kaikkien odottamaan vaiheeseen. Hallitsevalle mestarille tuleva kausi näyttää erityisen mielenkiintoiselta, sillä kahdella edellisellä kaudella sinivalkoraitaiset ovat edenneet Suomen mestaruuteen.
HJK:n toppari Rami Hakanpää vakuuttaa, että ryhmä on valmis aloittamaan vimmatun taistelun kolmannesta perättäisestä.
– Joulukuusta asti on nyt höyrytty, joten jätkillä on kova into päällä kauden avausotteluun. Paletti on kasassa niin hyvin kuin on mahdollista. Tässä vaiheessa ei enää lähdetä hakemaan mitään poppakonsteja, Rambo miettii.
HJK on valmistautunut perjantain TPS-vierasotteluun harjoittelemalla Talin keväisellä, hyvään kuntoon ehtineellä nurmella.
– Vastustajaa on myös jonkin verran pohdittu, mutta suurin pointti on ollut omaan suoritukseen keskittyminen.
TPS on paininut viimeisimmissä otteluissaan Suomen Cupissa ja Liigacupissa vaihtelevin tuloksin. Maaliskuun kolmessa ottelussaan joukkue hävisi niukasti jokaisen, huhtikuun aikana se voitti Suomen Cupissa kerran ja tippui FC Lahdelle Cupin puolivälierässä.
HJK ja TPS ovat kohdanneet tämän vuoden aikana jo kertaalleen. Tammikuun lopun Liigacup-kohtaamisessa HJK oli parempi numeroin 1-3.
Hallitseva mestari pääsee lähtemään perjantain otteluun takanaan neljän voitto-ottelun putki. Kahdessa viimeisimmässä ottelussaan joukkue eteni Suomen Cupin välierään voittamalla kisassa ensin SJK:n numeron 0-4 ja myöhemmin MYPA:n numeron 1-2.
Suurin mielenkiinto kohdistuu turkulaisten muutoksia kokeneeseen ryhmään. Joukkue menetti muun muassa Riskin veljekset, mutta sai tilalle nipun kovia miehiä, hyökkäyspäähän Niklas Tarvajärven ja Njazi Kuqin ja puolustukseen Jarkko Hurmeen.
HJK taas on pitänyt läpi kevään laajaa, pääosin muuttumatonta rinkiä. Suurin muutos on ollut Jari Litmasen saapuminen HJK:n keskikentälle. Loukkaantumisetkaan eivät ole häirinneet kauteen valmistautumista.
Kauden ensimmäiset ottelut ovat HJK:lle mielenkiintoisia mittareita, sillä perjantaina vastassa on viime kauden pronssijoukkue ja tulevana maanantaina vastaan asettuu puolestaan viime vuoden hopeajoukkue eli KuPS.
TPS-HJK perjantaina 6.5. klo 18.30 Kupittaalla
HJK-KuPS maanantaina 9.5. klo 18.30 Sonera Stadiumilla