HJK voittoon Pelvaksen kahdella maalilla
HJK aloitti ottelun pirteästi, ja jo kolmannella minuutilla Tuomas Kansikas pääsi antamaan HJK:n kulmaa oikealta puolelta. Valmista ei kuitenkaan tullut, vaan pieni huolimattomuus ja tunnustelu olivat kummankin joukkueen otteissa näkyvillä ensimmäisen vartin aikana.
Hiljalleen HJK otti pelistä paremman otteen ja piti tuttuun tapaansa palloa. HJK:n hyökkäykset rakentuivat laitojen kautta. Laitakaksikot Rafinha-Sorsa oikealla ja Kansikas-Bah vasemmalla olivat HJK väylä IFK:n hyökkäysalueelle.
Parhaimmat paikat ottelun alkupuolella tulivat Akseli Pelvakselle, Johannes Westölle ja Dawda Bah’lle. Pelvas pääsi yrittämään jalalla, Westö ja Bah päällään. IFK:n pelinrakentelu ei onnistunut löytämään keinoja murtaa HJK:n keskikentän prässiä. Suoraviivaiset yritykset pelata palloa kärkeen Gashille ja Paatelaiselle päättyivät erinomaisesti tonttinsa hoitaneiden toppareiden Juhani Ojalan ja Mathias Lindströmin haltuun.
Jakson loppua kohden HJK sai aikaiseksi hyvää painetta. Aktiivinen hyökkäyspelaaminen ja tilanteiden rakentelu palkittiin 34. minuutilla. HJK:n puolustus pääsi katkoon omalla alueellaan ja purki pallon ylös. Pallo päätyi Akseli Pelvakselle 35 metriin, joka otti pallon rohkeasti haltuunsa paineen alaisena, kääntyi ja ajoi kovalla vauhdilla MIFK-puolustuslinjan läpi rangaistusalueelle. Pieni tuikkaus ohi maalivahdin ja HJK siirtyi 1-0 -johtoon.
Tauolle mentiin HJK:n hallinnassa.
MIFK vaihtoi kaksi pelaaja toiselle jaksolle, mutta ei onnistunut löytämään rytmiä omaan peliinsä. HJK puolestaan jatkoi hyvällä peli-ilmeellä ja siirtyi 50. minuutilla 2-0 -johtoon.
Tilanteen käynnisti Sebastian Sorsa oikealta laidalta ajamalla rohkeasti sisään kohti puolustuslinjaa ja tuikkaamalla läpisyötön Johannes Westölle maalin taka-alueelle. Westö pääsi tuikkaamaan hässäkkätilanteesta kohti maalia. Ensimmäisen vedon MIFK-maalivahti Ochieng torjui, mutta Akseli Pelvas oli paluupallossa hereillä ja tuikkasi sen maaliin.
Peli näytti pelatulta. MIFK ja HJK vaihtoivat tiuhaan tahtiin pelaajia, mutta voimasuhteet säilyivät. HJK laitalinkki Dawda Bah innostui toisen jakson vanhetessa haastamaan ja rakentelemaan useita hyviä maalipaikkoja.
MIFK:n toisen jakson paras paikka tuli Mikko Paatelaiselle, joka pääsi hieman yllättäen puskemaan HJK:n rangaistusalueen sisältä. Pusku suuntautui kuitenkin ohi. HJK-maalissa Ville Wallén ei joutunut enää tiukkoihin paikkoihin, sillä kotijoukkueen pallonsiirtely rauhoitti pelin tehokkaasti.
Lopussa saatiin vielä nähdä pari vaarallista paikkaa Dawda Bah’n ja Alexander Ringin aloitteista, mutta lisämaaleja ei ottelussa enää nähty. HJK:n hyvä pelifiilis oli ahvenanmaalaisille liikaa, joten HJK keräsi omasta Liigacup-avausottelustaan täydet pisteet jopa hieman helponnäköisesti.
HJK-MIFK 2-0 (1-0)
34’ Pelvas 1-0
50’ Pelvas 2-0
HJK: Wallén, Rafinha, Lindström, Ojala, Kansikas, Medo, Fowler (84’ Kärkkäinen), Bah, Sorsa (80’ Ring), Westö (61’ Mäkelä), Pelvas (75’ Ramandingaye)