HJK:n maaliskuu alkoi kuntotestien parissa
Kuluvan vuoden HJK:n ensimmäiset kuntotestit pidettiin tammikuussa, ja maanantaina maaliskuun 1. päivä oli vuorossa vuoden toiset.
HJK:n päävalmentaja Antti Muurinen ei vielä maanantaina ollut saanut tuoreita testituloksia käsiinsä, mutta testeistä jäi positiivinen tunne.
– Tarkkoja tuloksia en vielä tiedä, mutta omiin silmiini meininki näytti huomattavasti paremmalta kuin tammikuussa.
– Ainakaan iltapäiväharjoituksissa aamun testit eivät painaneet jaloissa, mikä on tietenkin hyvä merkki.
Maaliskuun testirupeama on välitsekkaus kevään kuntoharjoittelun etenemisestä ja aikataulun onnistumisesta. Veikkausliigan alkuun on aikaa melko tasan seitsemän viikkoa.
– Eli parannusta verrattuna tammikuuhun pitääkin olla. Mutta suuria paineita testeistä ei pidä ottaa, kauden alkuun on kuitenkin vielä reippaasti aikaa.