Jarno Parikka palaa Klubiin
Aikoinaan Klubi 04:n kautta HJK:n edustusjoukkueen kokoonpanoon murtautunut Parikka pelasi kuusi kautta Klubissa vuosina 2006-2011 ja voitti kolme peräkkäistä Suomen mestaruutta helsinkiläisten riveissä kausina 2009-2011.
Monipuolinen Parikka on pelannut urallaan hyökkääjän pelipaikan lisäksi myös kymppipaikalla ja laitahyökkääjän tontilla. Veikkausliigaotteluita Parikalla on kasassa kunnioitettavat 173, joissa maaleja on syntynyt 35. Klubipaidassa Veikkausliigaotteluita on kertynyt 118 ja maaleja 22.
Klubikannattajien sydämiin Parikka pelasi itsensä periksiantamattomalla pelityylillään. Erittäin vikkelä Parikka oli alati puolustuksen kiusana näppärine ratkaisuineen. Parhaalla HJK-kaudella hyökkääjä viimeisteli 9 maalia 22 ottelussa.
Pahoista polvivaivoista viime aikoina kärsineen Parikan polven kunto käydään tarkasti läpi ennen kauden alkua keväämmällä 2016, jolloin tehdään lopullinen päätös Parikan pelaamisesta.
-Olemme iloisia, että pystymme antamaan Jarnolle mahdollisuuden palata loukkaantumisten jälkeen huipputasolle. Jarno on tällä hetkellä hyvässä kunnossa ja on jo liittynyt joukkueen vahvuuteen. On hienoa saada oma kasvatti ja fanien suursuosikki takaisin kotiin, kertoo HJK:n urheilutoimenjohtaja Tuomo Saarnio.