Kärkikamppailu Seinäjoella
Sarjakärjessä oleva HJK matkustaa torstaina SJK:n vieraaksi kiikarissaan kauden kolmas voitto.
HJK:n kausi on käynnistynyt vauhdikkaasti. Torstaina on edessä jo neljäs ottelu reiluun 15 päivän sisään. Tuloksellisesti alkukausi on sujunut varsin mukavasti: alla on kaksi voittoa sekä tasapeli. Tämä oikeuttaa sarjataulukon piikkipaikkaan.
Klubi päätyi maalittomaan pistejakoon edellisessä ottelussaan lauantaina Kuopiossa. Helsinkiläisten paras pelaaja oli loistaviin torjuntoihin venynyt Maksim Rudakov. HJK piti maalinsa ensimmäistä kertaa puhtaana tällä kaudella, mikä on pisteen lisäksi luonnollisesti positiivisin asia ottelusta.
Vaikka kausi on vielä nuori ja pelissä luonnollisesti vielä kehityskohteita, niin alkukausi on tarjonnut myös paljon vastauksia. Esimerkiksi tuoreet vahvistukset Kaan Kairinen ja Harmeet Singh ovat ottaneet erinomaisesti paikkansa keskikentältä ja duo rytmittää peliä vahvasti.
Klubin avauskokoonpanon runko on ollut alkukaudella varsin vakio: Rudakovin lisäksi seitsemän kenttäpelaajaa on kellottanut täydet peliminuutit kolmessa ensimmäisessä ottelussa. Vähintään 90 minuuttia on kellottanut yhteensä 14 pelaajaa, kun taas kentällä on käynyt kauden aikana yhteensä 19 eri miestä. Paras maalintekijä on kahdesti maalannut Evans Mensah. Sebastian Dahlström ja Daniel O’Shaughnessy ovat osuneet kertaalleen.
HJK ja SJK kohtasivat viime kaudella kolmesti. Klubi kuittasi näistä täydet pisteet puhtaasti yhteismaalein 6-0. HJK on pitänyt SJK:ta vastaan Veikkausliigassa maalinsa puhtaana peräti seitsemässä edellisessä kohtaamisessa. Joukkueet ovat mitelleet pääsarjassa paremmuudestaan 15 kertaa ja HJK on vienyt näistä nimiinsä 12. Pistejakoon on päädytty kerran, kun taas SJK on juhlinut voittoa kertaalleen. Kamppailujen maaliero on Klubin eduksi 33-10.
SJK:n viime kausi oli tuulinen. Joukkue lähti sesonkiin Tommi Kautosen alaisuudessa, mutta heikkojen tulosten myötä päävalmentaja vaihtui jo toukokuun lopulla. Uudeksi käskijäksi saapui Alexei Eremenko, joka palasi Suomeen parin vuoden tauon jälkeen. Kurssiin ei kuitenkaan tullut isoa muutosta: lopuista 25 ottelusta irtosi kuusi voittoa. Suurin odotuksin kauteen lähtenyt SJK päätyi lopulta yhdeksänneksi, kolme pistettä sarjasta pudonneen TPS:n yläpuolelle.
Seinäjokisten miehistössä on tapahtunut isoja muutoksia talven aikana. Viime kauden seitsemästä eniten pelanneesta miehestä uusien haasteiden perään lähtivät Johannes Laaksonen, Anders Bååth, Aristote Mboma ja Emile Paul Tendeng. Muita merkittäviä lähtijöitä ovat Richie Dorman, Jordan Mustoe ja Matti Klinga.
SJK on ollut erittäin aktiivinen siirtomarkkinoilla ja värvännyt liudan mielenkiintoisia pelureita riveihinsä. Yksi heistä on vielä viime kaudella HJK:ta edustanut Mosa, joka edusti sinivalkoisia vajaat pari kautta. Lainasopimuksilla saapuneet Sergei Eremenko ja Serge Atakayi tulevat varmasti olemaan mielenkiintoisia seurattavia tulevalla kaudella, sillä nuorella kaksikolla on edessään iso näytönpaikka. Lisäksi SJK on vahvistanut puolustustaan Trevor Elhillä, Nadsonilla sekä monipuolisella Jude Arthurilla. Islannin mestaruuden Valurin riveissä voittanut Dion Acoff on tuo osaamista vastaavasti hyökkäykseen oikealle laidalle. SJK:lla onkin jälleen kasassa mielenkiintoinen nippu, sillä Dani Hatakan, Denys Oliinykin, Kadion ja Mehmet Hetemaj’n myötä joukkueella oli entuudestaan vahva runko.
Seinäjokisten valmistautuminen kauteen sujui vaisusti. Joukkueen Suomen Cup päättyi jo lohkovaiheeseen, kun viiden ottelun saldona oli kaksi pistettä. Harjoitusottelutkaan eivät antaneet liiemmin aihetta juhlaan: SJK kaatoi Ykkösessä pelaavat TPV:n ja FC Hakan, mutta hävisi samassa sarjassa pelaavalle TPS:lle ja Veikkausliigan KuPS:lle.
Sarjakausi on alkanut sen sijaan hyvin. SJK avasi sesongin voitolla, kun HIFK kaatui Seinäjoella Oliinykin viime hetken osumalla. Toisessa kamppailussa joukkue haki täyden pistepotin Turusta voittamalla FC Interin 2-1. SJK onkin sarjataulukossa toisena heti HJK:n jälkeen, mutta on pelannut ottelun Klubia vähemmän.
SJK vs HJK
To 18.4.2019 klo 18:30
OmaSP Stadion, Seinäjoki
Katso ottelu suorana lähetyksenä: Ruutu+ »
Vedot Veikkauksesta: hjk.fi/veikkaus »