Kotipelit jatkuvat, vastassa lauantaina TPS
- Eivät nämä tulokset sillä tavalla valmistautumiseemme vaikuta. On turhaa paketoida pelejä yhteen, kausi on vasta alussa. Lahdessa meillä oli vaikea vierasottelu haastavalla alustalla ja tiistaina paikallisottelu, jotka ovat lähtökohtaisesti aina tasaisia taisteluja. Ensimmäinen puoliaika oli Honkaa vastaan meiltä hyvä. Peli oli täysin kontrollissamme. Meidän olisi jopa pitänyt pystyä laittamaan koko ottelu pakettiin. Tuntui, että olisimme voineet johtaa 3-0, mutta tauolla tilanne olikin 1-1. Meidän olisi pitänyt pystyä käyttämään paremman hyväksi se ensimmäisen puoliskon ylivoimamme. Toisella puoliskolla Honka oli sitten jopa vaarallisempi kuin me, mutta silti jäi sellainen olo, että meidän olisi pitänyt ehkä voittaa, analysoi päävalmentaja Sixten Boström.
Puutteita pelissä on kuitenkin ollut ja parannettavaa löytyy eri osa-alueilta. Joukkue on keskittynyt viikon aikana erityisesti pallon liikuttamiseen vastustajan puolustuksen edessä ja vastahyökkäysten puolustamiseen.
– Meidän pitää saada hyökkäyspeliin lisää liikkuvuutta. Pelaamme itsemme ihan hyvin läpi 30-40, jopa 25 metriin asti, mutta meidän on täytynyt miettiä miten sen jälkeen toimimme. Paljon oli tiistaina sellaisia tilanteita, että yksi pelaajamme kuljettaa palloa kohti vastustajan puolustuslinjaa, mutta ei löydä viimeistä ratkaisua jolla päästäisiin maalipaikkaan. Tarvitsemme parempia murtautumismalleja viimeiseen vaiheeseen. Sitä olemme tässä viikon aikana harjoitelleet. Toinen asia on vastustajan nopeat lähdöt. Hoidimme ne tiistaina ensimmäisellä puoliajalla hyvin, mutta toisella puoliajalla koko joukkueen puolustamisemme pääsi vähän repsottamaan. Se lähtee ihan ylimpien pelaajiemme tekemisestä. He pääsivät liian helposti lyömään palloa selustaamme, jolloin jouduimme jatkuvasti juoksukilpailuihin. Siihen olemme kiinnittäneet huomiota, varsinkin koska odotamme lauantain pelistä aika samankaltaista, pohti Boström.
TPS:n kauden alku on ollut vaikea. Nuori joukkue on kärsinyt kolme niukkaa tappiota, eikä ole onnistunut vielä avaamaan maalitiliään sarjassa. Joukkue on kokenut suuren muutoksen talven aikana niin valmentajan kuin pelaajistonkin suhteen, joten putoamiskamppailuun veikatun ryhmän alkuvaikeudet ovat ymmärrettäviä. Turkulaisia ei sovi kuitenkaan aliarvioida, sillä tuloksista huolimatta heidän pelissään on ollut paljon positiivisia merkkejä.
– TPS koostuu lupaavista nuorista ja nälkäisistä, kokeneista pelureista. Se on oikeastaan aika vaarallinen yhdistelmä. He ovat pelanneet tähän asti oikein hyvää futista ja ovat olleet epäonnekkaita tulosten kanssa. He ovat hävinneet kaikki pelinsä yhdellä maalilla. Emme voi tuijottaa sarjataulukkoa tai kuunnella asioita joita talven aikana on puhuttu. Vastaan tulee taisteleva porukka, se on varmaa, muistutti Boström.
HJK saa kentälle takaisin polvivammastaan toipuneen Teemu Tainion. Myös Demba Savage lähestyy pelikuntoa, mutta ei ehdi vielä lauantain kamppailuun mukaan. Kysymysmerkkejä lauantaina ovat loukkaantumisista kärsivät Mac Kandji ja Sebastian Mannström, joiden pelikunto tarkistetaan vielä ottelupäivänä. Muilta osin Klubi pääsee otteluun täysin voimin.
HJK – TPS lauantaina 26.4. kello 16.00 alkaen Sonera Stadiumilla. Tule paikalle ajoissa ja vältä ruuhkat ostamalla lippusi ennakkoon! Jos et ehdi lauantain peliin paikan päälle, voit katsoa ottelun uudistuneesta HJK TV:stä suorana lähetyksenä.