Mäkelä odottaa sisuuntunutta kotijoukkue JJK:ta
Ottelussa on monta mielenkiintoista seikkaa. HJK:lla on alla viikon loma ja sen jälkeen viikon hyvä ja tehokas treeniputki. Joukkue on päässyt harjoittelemaan nurmella koko viikon, toisin kuin ennen kevään vierasotteluita. Kotijoukkue JJK puolestaan otti takkiinsa KuPS:lta maanantaina peräti 1-5 kotikentällään.
HJK-hyökkääjä Juho Mäkelä odottaa siis syystäkin vauhdikasta ottelua.
– JJK tulee varmasti sisuuntuneena lauantain otteluun. He haluavat näyttää kotiyleisölleen. Monesti huonojen otteluiden jälkeen joukkueet myös nostavat tasoaan taisteluasenteen kautta. Meidän pitää olla siis todella hereillä heti alusta saakka.
Helsinkiläiset ottivat ja matkustivat Jyväskylään jo perjantaina ja harjoittelivat vielä illalla. Muutenkin joukkueessa on pyritty parantamaan valmistautumista vierasotteluihin. Siinä on keväältä jäänyt parannettavaa.
– Esimerkiksi kevään vierasotteluita ennen ehdimme treenata nurmella ehkä kerran, parhaimmillaan kahdesti. Nyt olemme harjoitelleet nurmella koko viikon, mikä on ehdottomasti auttanut, varsinkin kun kentät alkavat olla paremmassa kunnossa. Harjun kunnosta tosin emme tarkalleen vielä tiedä.
– Tämän lisäksi treeneissä on ollut todella hyvä into päällä. Viikon loma teki terää jokaiselle jätkälle. Nyt jengistä aistii sen, että on mukava palata liigapeleihin.
Muuten joukkue pyrkii pitämään sellaisen pelitunnelman, jolla kevään aikana tuli useita komeita kotivoittoja: kaikki lähtee aktiivisuudesta, pallollisena ja pallottomana. Pallonhallinnan pitää johtaa maalipaikkoihin, ja taistelevan prässipelin pallonriistoihin.
– Paremman valmistautumisen pitäisi näkyä lauantaina.
Mäkelä haluaa joukkueeltaan myös vahvan startin kesään.
– Edessä on suhteellisen tiukkatahtinen parin viikon rupeama. Käymme Ahvenanmaalla ja Pietarsaaressa ja siinä välissä pelaamme kotona TPS:aa vastaan. Kokoonpanossa on myös nyt hieman muutoksia, kun pari pelaajaa on sivussa loukkaantumisten tai levontarpeen takia. Olisi todella tärkeä saada hyvä tulos lauantain ottelusta. Se pitää saada hyvän asenteen kautta.
JJK-HJK
La 16.6. klo 18.30
Jyväskylä