Miehet komeaan 4-1 -voittoon FF Jarosta

HJK:n yksi ottelun hahmoista oli ehdottomasti kolmannen maalin iskenyt Demba Savage

HJK lähti otteluun jälleen pienillä muutoksilla edellisestä TPS-ottelusta. Maalissa aloitti Ville Wallén, puolustuksessa Tuomas Kansikas, Mikko Sumusalo, Timi Lahti ja Mathias Lindström, keskikentällä Demba Savage, Antti Okkonen, Joel Perovuo ja Erfan Zeneli, kärjessä puolestaan Joel Pohjanpalo ja Akseli Pelvas.

Ottelun alku oli sekavaa pallottelua kummaltakin joukkueelta, mutta varsinkin HJK:lla oli vaikeuksia saada pelistä otetta. Jaro puolestaan pelasi kuten odotettua: he yrittivät pitää palloa ja rakennella sen sijaan että olisivat vetäytyneet kuten monet muut joukkueet Soneralla.

Jaron aktiivinen alku toi palkinnon jo 10. minuutilla kun isokokoinen Ilya Vaganov pääsi puskemaan vapaapotkusta pallon HJK-puolustuksen keskeltä ohi Ville Wallénin.

Mutta ensimmäinen kymmenminuuttinen jäikin Jaron vahvimmaksi koko ottelussa, sillä HJK nousi pian tasoihin ja johtoon. Tähän kotijoukkue tarvitsi vain 12 minuuttia.

Ensin 17. minuutilla Mathias Lindström pääsi puskemaan Mikko Sumusalon antaman kulman takatolpalta verkon perukoille. Kolme minuuttia myöhemmin Joel Pohjanpalo pääsi laukomaan oikealta puolelta. Laukaus suuntautui maalialueelle ajautuneelle Akseli Pelvakselle, joka ohjasi palloa vähän rinnallaan ja sai sen käännettyä Jaro-maalin alanurkkaan.

Vielä yhdeksän minuuttia ja HJK siirtyi illan komeimmalla osumalla jo 3-1 -johtoon. Joel Perovuo siirsi pallon oikealle laidalle Demba Savagelle, joka harhautti kaksi Jaro-puolustajaa taitavasti ja laukoi läheltä pallon maalin kattoon.

Tämän jälkeen peli siirtyi kotijoukkueen hallintaan. Vaikka ajoittain HJK rakensi komeita hyökkäyksiä, ei enempää maaleja ei avausjaksolla nähty. Myöskään Jaron ei onnistunut enää löytämään samaa virettä kuin ottelun alussa.

 
Toisella jaksolla HJK:n maalisarake sai nopeasti jatkoa. Kun 50 minuuttia oli pelattu laitapuolustaja Mikko Sumusalo pääsi flipperipallon jälkeen laukomaan pilkun kohdilta ja laukoikin tarkalla refleksivedolla tulostaululle lukemat 4-1. 
Neljännen maalin jälkeen Jaro sai peliinsä hieman lisää vauhtia. Pietarsaarelaisten Papa Niang pääsi kokeilemaan maalintekoa pariin kertaan, mutta huonolla osoitteella. Jaron maalintekoa vaikeutti myös se, että erinomaisesti pelanneen Mathias Lindströmin johtama puolustuslinja ehti aina Jaron laukausten tielle.


HJK:n 2-1 -johtomaalin juoninut kaksikko Akseli Pelvas (vas.) ja Joel Pohjanpalo

Toisen puoliskon keskivaiheilla HJK tyytyi kontrolloidumpaan peliin ja niin myös tempo hidastui jonkin verran. Ottelun lopulla yksi hyvä maalipaikka siunaantui HJK:n Juho Mäkelälle, jonka ei kuitenkaan onnistunut jatkamaan Antti Okkosen vapaapotkua maaliin. Toisessa kenttäpäädyssä Ville Wallén venyi puolestaan hyvin Jonas Emetin kaukolaukauksen tielle.

Enempää maaleja ei ottelussa nähty ja HJK nappasi toisen perättäisen kotivoittonsa. Kauden molemmat ottelunsa hävinnyt Jaro pääsee hakemaan revanssia HJK:sta jo torstaina, kun joukkueet kohtaavat Suomen Cupin ottelussa Helsingissä.

HJK-FF Jaro 4-1 (3-1)
10. min VAGANOV Ilya
17. min LINDSTRÖM Mathias
20. min PELVAS Akseli
29. min SAVAGE Demba
50. min SUMUSALO Mikko

Iltalehden leijonapisteet: 
3 Leijonaa:SAVAGE Demba
2 Leijonaa:LINDSTRÖM Mathias
1 Leijona:POHJANPALO Joel