Muurinen: ”Maanantaina molemmat taistelevat voitosta”
– Tämä on mielenkiintoinen tilanne siinä mielessä, että viime vuonna mestaruudesta kamppailtiin viimeiseen otteluun saakka. Tänä vuonna kulta varmistui jo aikaisemmin.
– Mutta on syytä muistaa, että kunnia on myös iso panos kaikissa kauden otteluissa. Me jouduimme nöyrtymään Suomen cupin finaalissa TPS:lle, ja voin vakuuttaa: me janoamme kostoa.
Vastustaja TPS on Muurisen mukaan nostanut tasoaan kauden edetessä. Varsinkin nyt syksyllä turkulaisjoukkue on ollut huimassa vireessä ja voittanut yhtä lukuunottamatta jokaisen pelaamansa ottelun elokuusta lähtien.
Viimeksi HJK:n kohdatessa TPS:n, jäi helsinkiläishyökkäyksen tehot uupumaan. Muurinen korostaa, että maalin edessä on maanantaina pakko onnistua hyödyntämään tilanteet.
– Osaamista siihen kyllä löytyy. Toisaalta myös puolustuspelissä pitää olla tarkkana, sillä TPS:n Ääritalo ja Riski ovat olleet erittäin vaarallisella pelipäällä nyt syksyllä.
Terveystilanne on HJK:lla erittäin hyvä. Yhtään varmaa poissaolijaa ei ole, vaikka syksyn tullessa ja kauden päättymisen lähestyessä pieniä kolhuja on varmasti jokaisella.
– Tarvitsemme varsinkin näissä viimeisissä otteluissa huikealta kotiyleisöltämme kaiken tuen, joka liikenee. Toivon tosissaan, että kannattajamme saapuvat runsain joukoin maanantaina, sillä ottelun jälkeen luvassa on myös juhlallisuuksia pelaajien ja kannattajien kesken.
Saavu kannustamaan HJK voittoon ja nauttimaan juhlista ja ilotulituksista!
HJK-TPS maanantaina 18.10. klo 18.30 Sonera Stadiumilla. Ovet aukeavat 17.30.