Otteluennakko: Suomen Cup jatkuu lauantaina!
Klubin alkuvuosi on käynnistynyt vauhdikkaasti. Lauantain ottelu on joukkueelle peräti kolmas viikon sisään.
Viime viikon lauantaina helsinkiläiset isännöivät Hammarbyä. Harjoitusottelu päättyi isäntien voittoon lukemin 3-1, kun Akseli Pelvas onnistui kertaalleen maalinteossa ja testissä oleva Ivan Tarasov viimeisteli kaksi osumaa.
Suomen Cup etenee
Tiistaina oli vuorossa kuluvan vuoden ensimmäinen virallinen ottelu, kun Klubin Suomen Cup käynnistyi Halliderbyllä HIFK:ta vastaan. Loppuunmyydyssä Talissa pelatun kamppailun avauspuoliaika oli sinivalkoisilta erittäin vahva ja tauolle siirryyttiin HJK:n johtaessa Riku Riskin osumalla, vaikka numerot olisivatkin voineet olla hieman paremmalla viimeistelyllä astetta isommat. Toinen puolikas oli edeltäjäänsä tasaisempi ja Klubi avasi Cup-taipaleen voitolla, vaikka HIFK kuumeisesti tasoitusta jahtasikin.
Näiden lisäksi Klubi kohtasi vajaat pari viikkoa sitten Skotlannin vierailullaan Rangersin. Skotlantilaiset kuittasivat voiton lukemin 3-2, mutta HJK esiintyi kamppailussa erittäin ennakkoluulottomasti.
Hienojen tulosten myötä Klubille on tullut liuta onnistumisia myös yksilötasolla. Kolmessa ottelussa viisi eri pelaajaa on onnistunut maalinteossa, kun yllä mainittujen lisäksi Lassi Lappalainen sekä Kevin Kouassivi-Benissan ovat avanneet maalitilinsä.
Monet nuoret pelaajat ovatkin kuuluneet joukkueen eliittiin. Lappalaisen kehitysaskeleet ovat olleet valtavia ja nuorukainen on ollut viheriöllä jatkuvasti vastustajien puolustuksen riesana. Nuoriso-osastosta myös esimerkiksi Eetu Vertainen ja Valtteri Vesiaho ovat esiintyneet väkevästi. Kaikki kolme ottelua ovat tosin olleet koko joukkueelta vahvoja esityksiä ja myös kokeneempi kaarti Rafinhan johdolla on ollut iskussa. 36-vuotias puolustaja on ottanut erityisen isoa roolia pallollisen pelin suhteen puolustuslinjassa.
Lauantain kamppailu on siis HJK:n toinen tämän vuoden Suomen Cupissa, jossa Veikkausliigan joukkueet on arvottu kuuden joukkueen alkulohkoon. Yksinkertaisen sarjan jälkeen neljä parasta joukkuetta pääsevät varsinaiseen Suomen Cupiin, jossa on edessä neljännesvälierät kahden Region’s Cup -finalistin sekä neljän Ykkösen ja kahden Kakkosen joukkueen kanssa. Turnauksen voittajalle on tiedossa paikka Eurooppa liigan karsinnoissa. Suomen Cupin voitto on yksi HJK:n tämän kauden tavoitteista.
– HIFK-matsissa emme olleet tarpeeksi hyviä etenemisessä. Sitä on nyt harjoiteltu ja opiskeltu videosessioissa, joten tämä matsi on hyvä testi, ollaanko asioita opittu, ennakoi päävalmentaja Mika Lehkosuo.
HJK saa kokoonpanoon mukaan Roni Peiposen ja Evans Mensah’n. Sen sijaan Eetu Vertainen ja Sebastian Dahlström jäävät loukkaantumisten vuoksi sivuun. Vertainen kuntouttaa vielä pari viikkoa lihasvammaansa. Dahlström loukkaantui HIFK-matsissa ja on sivussa 2–6 viikkoa.
IFK Mariehamn
Klubin kanssa A-lohkossa ovat FC Inter, FC Lahti, IFK Mariehamn, FC Honka ja HIFK. Kun takana on avauskierros, niin lohkon kärjessä ovat Klubi, Inter ja Lahti, jotka avasivat taipaleensa voitoilla.
IFK Mariehamn hävisi avausottelussaan Interille lukemin 1-2. Maarianhaminalaisten osumasta vastasi toisen puoliajan alussa kavennuksessa onnistunut Hampus Lönn.
Viime kausi oli vuoden 2016 mestarille äärimmäisen haastava. Maarianhamina jumittui sarjataulukon häntäpäähän ja joutui kamppailemaan paikastaan pääsarjassa aina viimeiselle kierrokselle asti. IFK sijoittui lopulta kymmenenneksi, kaksi pistettä karsimaan joutuneen ja sittemmin pudonneen TPS:n edelle. Maarianhaminalaiset hävisivät kauden viimeisen ottelunsa, mutta TPS:lla oli sama kohtalo Klubin käsittelyssä, joten IFK säilytti paikkansa korkeimmalla sarjatasolla.
Maarianhaminalaisten nippu on uudistunut reilusti viime kaudesta. Viime kauden avainpelaajista riveistä poistuivat muiden muassa Kristian Kojola, Amin Nazari, Ivan Tatomirovic, Gabriel Petrovic sekä monivuotinen maalitykki Aleksei Kangaskolkka.
IFK on tehnyt talven aikana nipun vahvistuksia. Heistä mielenkiintoisin on pitkän ulkomaiden kierroksen jälkeen kotimaan kentille palaava Daniel Sjölund. 37 kertaa maajoukkuetta edustanut peluri edusti viimeksi IFK Norrköpingiä ja yhteensä länsinaapurissa vierähti 15 vuotta.
Lisäksi IFK on hankkinut Ruotsista riveihinsä Hampus Lönnin, Gustaf Backalidenin, Tarik Hamzan sekä Islannissa viime kaudella pelanneen Robbie Crawfordin. Veikkausliigassa viime vuonna pelanneista tuoreita vahvistuksia ovat Oskari Forsman (FC Lahti), Aristote Mboma (SJK), Lassi Järvenpää (RoPS) sekä Riku Sjöroos (TPS).
HJK vs IFK M
La 2.2.2019 klo 14:00
Liput Tiketistä »