Otteluraportti: IFK Mariehamn – HJK 0-0
Jo ottelun viidennellä minuutilla isäntäjoukkueella oli erinomainen paikka tehdä avausmaali. Klubin maalivahti Thomas Dähne kuitenkin onnistui torjumaan Diego Assisin lähietäisyydeltä tulleen vedon.
Noin puolen tunnin kohdalla Nikolai Alho vuorostaan kokeili IFK-vahti Walter Viitalan venymiskykyä vapaapotkusta, mutta Viitalan erinomainen torjunta piti pelin maalittomana.
Ottelun kenties paras paikka siunaantui Klubille, kun pelikellossa oli reilu 37 minuuttia. Odu pelasi pallon IFK-maalin läheisyydessä suoraan Alfredo Morelosin juoksulinjalle. Tämän ohjaus kilpistyi kuitenkin tolppaan, josta pallo kimposi Viitalan hyppysiin.
Toinen puoliaika jatkui ensimmäisen kaltaisena. Molemmat joukkueet puolustivat tarkasti, eikä huippupaikkoja syntynyt aluksi.
Kun reilu 70 minuuttia oli pelattu, sai isäntäjoukkue IFK pallon ohi HJK-vahti Dähnen. Maalia edelsi kuitenkin rike, jossa IFK-hyökkääjä liukui pallon irti Dähnen käsistä, jonka vuoksi osumaa ei hyväksytty.
Molemmat joukkueet saivat luotua paikkoja hyökkäyksissään, mutta niin Viitala kuin Dähnekin venyivät pallon tielle kerta toisensa jälkeen.
– Ensimmäisen puoliajan paikoista olisi pitänyt peli ratkaista. Toki vastustajakin oli tänään kova, ja heilläkin oli paikkansa, summasi HJK:n puolustuksessa täydet 90 minuuttia pelannut Aapo Halme.
Tappioitta kautensa aloittanut HJK jatkaa sarjakärjessä yhdentoista pisteen turvin. IFK Mariehamn on toisena pisteen perässä.
IFK Mariehamn – HJK 0-0 (0-0)
Katso ottelun tilastot »
.@hjkhelsinki jäi tasapeliin Maarianhaminassa: ”Vieraissakin pitää ruveta voittamaan” https://t.co/ASxe7qvhVF #Veikkausliiga
— HS Jalkapallo (@HSfijalkapallo) April 24, 2016
Kauden eka vierasreissu alkaa olla paketissa… 0-0 ft vaikka paikkoja olisi ollut enempäänkin. #HJK #Veikkausliiga pic.twitter.com/MbiYqV9L6M
— Vili Jaunila (@vili32jaunila) April 24, 2016