Otteluraportti: IFK Mariehamn – HJK 0-2 (0-0)

IFK Mariehamnista ei ollut Klubin pysäyttäjäksi perjantai-illan jännitysnäytelmässä Maarianhaminassa. HJK haki kovan taistelun päätteeksi komean 2-0 -voiton Nikolai Alhon ja Oussou Konanin maaleilla, ja repäisi kaulansa sarjan kärjessä jo 12 pisteen mittaiseksi. Tasaiseen kamppailuun saatiin ratkaisu vasta pelin viimeisillä minuuteilla Klubin kaataessa maarianhaminalaiset jo toista kertaa peräkkäin tiukimmalla mahdollisella tavalla. Toukokuussa Sonera Stadiumilla voitto-osumaa saatiin odottaa aina pelin seitsemännelle yliaikaminuutille saakka, perjantaina varsinainen peliaika riitti Alhon ratkaisumaalin syntyessä 88. minuutilla. 

Tiivis ja tarkka puolustuspelaaminen leimasi ensimmäistä puoliaikaa. Molemmat joukkueet pitivät erittäin tarkkaa huolta kenttätasapainonsa pitämisestä, eikä höntyilyä hyökkäyspäässä nähty. Pallonhallinta jakautui varsin tasaisesti koti- ja vierasjoukkueen välillä ja turhaa kiirettä tilanteiden ratkaisemisessa vältettiin. Maalipaikat olivat tiukassa. Kotijoukkue pääsi muutaman kerran antamaan erikoistilanteen Klubin maalin läheisyydestä, mutta yritykset epäonnistuivat tai puolustus onnistui ne siivoamaan. Vähän ennen taukovihellystä IFK:n Petteri Forsellin keskitys löysi Dever Orgillin pään, mutta Michael Tørnes ehti puskun eteen.

Toisella puoliajalla HJK nosti prässiään ja onnistui horjuuttamaan kotijoukkueen puolustusta. Robin Lodin ja Gideon Baahin hyvä yhteispeli avasi hyvän laukaisupaikan ghanalaiselle, jonka pyssytys heilutti kuitenkin vain sivuverkkoa. HJK haki kentälle lisää hyökkäysvoimaa vaihdoilla Oussou Konanin ottaessa paikan kärjen takana. IFK:n Forsellin vapaapotkut ja kulmat aiheuttivat jälleen koko puoliajan päänvaivaa Klubin puolustukselle, mutta Tørnes ei ollut yllätettävissä. Pisteiden tasaaminen näytti jo vääjäämättömältä, sitten iski Nikolai Alho. Mac Kandji veti pelaajia puoleensa laidalla ja pelasi pallon kotijoukkueen puolustuslinjan edessä vapaana olleelle Alholle. Laituri otti pallon haltuunsa, latasi ja tykitti kierteisen pommin, johon IFK:n maalivahti Otso Virtasella ei ollut mahdollisuutta ehtiä. Kauden neljäs ja ehkä tähän asti tärkein osuma Alholle. Hetkeä myöhemmin saatiin lisää juhlittavaa. Teemu Tainion korkea syöttö löysi vasemmalla vapaaksi hiipineen Baahin, joka ohitti puolustajan ja syötti pallon maalin edustalla odottaneelle Konanille. Norsunluurannikkolainen otti pallon tyylikkäästi haltuunsa ja laukaisi sen varmasti maalin kattoon. Konanille ensimmäinen Veikkausliigamaali oli suuri hetki ja hyökkääjä putosikin polvilleen joukkuekavereiden ympäröidessä tunteikkaan sankarin.

HJK:n ottelut jatkuvat Sonera Stadiumilla ensi keskiviikkona 2.7. kärkikamppailulla FC Lahtea vastaan. Osta liput ENNAKKOON ja tule jännittämään lähteekö Klubi karkumatkalle sarjataulukossa!

 

IFK Mariehamn – HJK   0-2 (0-0)

(88. Alho, 90+. Konan)

HJK: Tørnes; Moren, Heikkinen, Heikkilä, Baah; Tainio, Väyrynen; Alho, Lod, Mannström (70. Konan); Kandji (90. Forssell).

Vaihdossa: Eriksson, Lampi, Grönroos.

Muuta: 12. peräkkäinen tappioton ottelu (13 kaikissa kilpailuissa), Konanin ensimmäinen maali Veikkausliigassa