Pelvas: “Uskon maalitahdin jatkuvan”
HJK myllytti lauantai-iltana Valkeakoskella 5-0 – murskalukemat samalla vankistaen asemaansa Veikkausliigan kärjessä. Voittomaalit ensimmäisellä puoliskolla viimeistellyt hyökkääjä Akseli Pelvas kiitteli joukkueen tehokkuutta ottelussa.
– Saatiin ensimmäisellä puoliajalla pari maalia, joten toiseen puoliskoon oli helppo jatkaa. Peli ei rullannut niin hyvin kuin olisi voinut, mutta me hyödynnettiin paikkamme, ”Aksu” kuvailee.
Haka ei ”Aksun ” mukaan juurikaan päässyt hyville maalipaikoille ja pelaajan itsensä mukaan joukkue teki kokonaisuudessaan hyvää työtä.
– Toki puolustuspeli toimi hyvin, mutta kyllä hyökkäyskin toimi. Tehtiin kuitenkin viisi maalia, eikä meillä ollut missään vaiheessa mitään hätää ottelussa.
Pelvas itse laukoi HJK:n kaksi ensimmäistä maalia ja tasoitti tietä joukkueen vahvalle toiselle puoliskolle. Hyökkääjä on tyytyväinen tämän hetken vireeseensä.
– Tänään osasin olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Toivottavasti tulee lisää maaleja jatkossakin ja hyvä fiilis minulla maalinteosta tällä hetkellä onkin. Uskon, että pystyn tekemään vielä maaleja jatkossakin, kun tilaisuus tulee.